Kuvat: Elovena-tytöstä laihtuneeksi rokkariksi – Sannilla huima muutos muutamassa vuodessa

Sannin hoikistunut olemus on huolestuttanut faneja, sillä tähden ulkonäkö on muuttunut näkyvästi muutamassa vuodessa.

Emma-palkittu laulaja-lauluntekijä Sanni, 23, julkaisi Instagramissa kuvan, jossa hän poseeraa sortseissa ja hihattomassa paidassa rappusilla auringossa paistatellen. Kuva sai tähden fanit huolestumaan, sillä laulaja vaikuttaa hoikistuneen huomattavasti lyhyen ajan sisällä.

Jos kuva ei näy, katso se täältä.

Sanni kohautti keväällä Että mitähän vittua -sinkkubiisillään, jonka ilmestymisen yhteydessä tähti julkaisi sosiaalisessa mediassa provosoivia kuvia itsestään.

Jos video ei näy, katso se täältä.

Muutos vain neljän vuoden takaiseen Sanniin on suuri. Nyt Sanni on totuttu näkemään räväkkänä ja anteeksipyytelemättömänä artistina, mutta neljä vuotta sitten julkisuudessa nähtiin toisentyyppinen nuori nainen.

Ennen artistinuraansa Sanni näytteli vuonna 2012 ilmestyneessä Matti Kinnusen ohjaamassa Miss Farkku-Suomi -elokuvassa. Sannin roolihahmo oli nimeltään Pike.

Sanni punaisella matolla Jussi-gaalassa vuonna 2013.

Tuolloin tähden hiukset olivat vielä vaaleat ja olemus naapurintyttömäinen.

Artistina Sanni pompahti suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2013 ilmestyneellä kappaleellaan Prinsessoja ja Astronautteja. Hän oli tuolloin 19-vuotias.

22-vuotiaalla muusikolla on pitänyt kiirettä. Tiukan keikkakalenterin lisäksi hän on julkaissut kaksi albumia, Sotke mut (2013) ja Lelu (2015), sekä ennättänyt esiintyä Vain elämää -ohjelmassa.

Tähden hiustenväri on vaihdellut vaihdellut pinkistä turkoosiin ja sähkönsiniseen.

Katso lisää kuvia yllä olevasta kuvagalleriasta.

Lue myös:

    Uusimmat