Kuva Lappeenrannasta: Olisitko pakannut uuden sohvasi autoon tällä tavalla?

Lappeenrannan Prismassa oli viime lauantaina nähtävillä viekkaasti pakattu Ssangyong Actyon AX7 -auto.

Kuvan perusteella voi päätellä, että shoppaillessa on tullut tehdyksi niin sanottuja heräteostoksia, sillä auton logistiset realiteetit ovat unohtuneet täysin ostopäätöstä tehdessä. Ssangyongiin – tai sen ulkopuolelle – on pakattu sohva tykötarpeineen.

– Täällä Lappeenrannassa törmää usein näihin venäläisautojen kuljetusvirityksiin. Joskus erikoisesti pakatuista autoista tulee otettua kuvia, koska ne ovat kovin huvittavia ilmestyksiä, lappeenrantalainen Heli Martikainen kertoo.

– Ensin katsoimme kauempaa mieheni kanssa, että mitä ihmettä autoon on tungettu. Lähempää katsottuna huomasimme, että auton perästä törröttää sohva! Ehkäpä venäläisrouva oli löytänyt hienon sohvan ja miehen oli toimittava tilanteessa kuten miehen on toimittava, Martikainen kommentoi hymyillen.

Lappeenrannassa on Martikaisen mukaan nähty monenlaisia tempauksia ostoskuljetusten suhteen.

– Olemme nähneet esimerkiksi kattotelineellä kuljetettavan kolmen istuttavan sohvan ja monenlaisia muitakin laatikkovirityksiä on tullut bongattua.

Martikaisen ja hänen miehensä jäivät sohvaepisodin jälkeen pohtimaan Ssangyong-autokunnan rajanylitystä ja mahdollisia tullimiehen kommentteja moisesta pakkaamisesta.

Näitkö kummallisuuksia, hauskoja sattumuksia tai harvinaisia autoja liikenteessä? Raportoi videoiden, kuvien ja kommenttiesi kera meille osoitteeseen autot@mtv.fi!

Lue myös:

    Uusimmat