KUVA: Iiro Seppänen Suomessa – vei vanhempansa elokuviin

90-luvulla taikurina tunnetuksi tullut tuottaja Iiro Seppänen on viihtynyt viime aikoina Suomessa.

Iiro Seppänen saapui tiistai-iltana Mielensäpahoittaja-elokuvan kutsuvierasensi-iltaan tuottaja Markus Selinin kutsumana.

Elokuviin taikurina tunnettu tuottaja suuntasi vanhempiensa Kirsti ja Esko Seppäsen kanssa. Iiron isä Esko Seppänen on tunnettu entinen kansanedustaja ja europarlamentaarikko.

– Keväällä vanhemmat kävivät luonani Los Angelesissa, joten ehkä silloin olemme viimeksi olleet yhdessä elokuvissa. Kyllä tällainen yhteinen illanvietto kuitenkin aika harvinaista herkkua on, Iiro kertoo.

Iiro Seppänen on kesän aikana viilettänyt työn ja loman merkeissä niin Suomessa, Kiinassa kuin Norjassakin. Elokuun alusta lähtien hän on viihtynyt Suomessa, mutta suuntaa pian taas maailmalle.

– Nyt olen vain käymässä, lähden varmasti jo viikonloppuna Eurooppaan. Sitten tulen takaisin Suomeen pariksi viikoksi ja lokakuussa menen Kiinaan taas tekemään duunia ja olen siellä varmasti talven.

Seppäsen pitää kiireisenä World Wingsuit League -kilpailujen organisoiminen. Base-hyppääjänäkin tunnettu Seppänen tietää paljon siipipukulentämisestä ja tekee tuottajan töitä Pan Pacific Entertainment -yhtiön osakkaana.

– Lokakuussa kilpailut ovat Kiinassa ja sitten ensi vuonna laajennetaan neljään muuhun maahan, Seppänen kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat