Kuva ei herkille: Kanyylista hirvittävät seuraukset kolmevuotiaalle – "tämä ei ole hyväksyttävää"

Paraikaa avosydänleikkauksesta toipuva kolmevuotias tyttö saattaa kärsiä vielä pitkään väärin asennetun kanyylin aiheuttamista vammoista.

Viime viikolla kanadalaisen Jalena Guntherin tytär joutui käymään läpi vaativan avosydänleikkauksen, jossa hänen sydämessään ollut reikä korjattiin. Vaikka leikkaus onnistui toivotulla tavalla, ongelmia alkoi ilmetä, kun ruokahaluttomuudesta kärsinyttä tyttöä päätettiin ryhtyä nesteyttämään suonensisäisesti.

Noin tunti kanyylin asentamisen jälkeen tyttö alkoi itkeä, mutta äiti epäili sen johtuvan leikkauksen aiheuttamasta väsymyksestä. Äiti ei aavistanut, mihi itkuisuus vielä johtaisikaan. 

Vain aika näyttää, jääkö tytölle pysyviä vammoja

Itkuisuus jatkui läpi yön, ja seuraavana aamuna hoitajan saapuessa tämän katse kiinnittyi Emmy-tytön märkivään ja turvonneeseen kämmenselkään.

– Hän alkoi välittömästi irrottaa teippejä ja vetää kaikkea irti. Silloin hän huomasi käden olleen todella punainen, mikä tarkoitti sitä, että hänen ihonsa oli alkanut mennä kuolioon, Gunther kertoo.

Seuraavien päivien aikana tyttö joutui käymään läpi kaksi leikkausta, jossa käden kuollut kudos pyrittiin poistamaan. Emmyn sairaalaolojakso näyttää näillä näkymin venyvän muutamalla viikolla käteen suunnitellut ihonsiirtoleikkauksen vuoksi.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Guntherin mukaan Emmyn käsivarren lihakset näyttävät toimivan normaalisti, mutta hänen kämmenensä ja sormiensa toiminnassa on ilmennyt viivettä. Tämä on äidille suuri huolenaihe, sillä kuuro tyttö kommunikoi viittomakielen avulla. Vielä on kuitenkin liian aikaista sanoa, jääkö ikävästä tapahtumasta tytölle pitkäaikaisia vammoja.

Äiti kertoo olevansa järkyttynyt siitä, ettei tytön kuntoa seurattu 15 minuutin välein, kuten olisi pitänyt.

– Kanyyli vuosi hänen käteensä yli 12 tunnin ajan aiheuttaen kovaa kipua ja vakavaa vahinkoa. Tämä ei ole hyväksyttävää, äiti toteaa.

Lähde: CBC

***

Kuka hoitaa sairasta lasta kotona? 10:19

Lue myös:

    Uusimmat