Kutsumaton vierasjoukko häviää harmittomilla ansoilla
Ensin niitä on yksi, sitten yksitoista ja lopuksi niin monta, että laskeminen on mahdotonta. Banaanikärpästen vallatessa keittiön kannattaa ottaa tehokkaat karkotuskonstit käyttöön.
Kesällä keittiöön ilmestyy pieniä, punertavia banaanikärpäsiä melkein huomaamatta. Ne lisääntyvät nopeasti, jonka vuoksi niiden karkottamiseen on hyvä ryhtyä heti ensimmäisen kärpäsen ilmestyttyä näköpiiriin.
Banaanikärpäset ovat persoja makealle, jonka vuoksi pöydälle ei pitäisi jättää hedelmiä tai marjoja pitkäksi aikaa. Kaupasta ostetut hedelmät on hyvä pestä kotiin tullessa, sillä banaanikärpäsen toukkia voi olla niiden kuorissa. Myös kompostiämpärin ahkera tyhjentäminen ja tyhjien pullojen vieminen kauppaan estävät kärpästen ilmaantumista.
Jos kuitenkin käy niin, että kärpäset ovat tehneet keittiöstäsi tukikohdan, ala valmistella makeita syöttejä niiden poistamiseksi. Nopein keino on toki tarttua imuriin mutta pitkällä tähtäimelle seuraavien syöttien valmistaminen antaa parhaan lopputuloksen.
Tiskiainetta ja viinietikkaa
Sekoita esimerkiksi juomalasiin tai tyhjään jogurttipurkkiin omenaviinietikkaa ja vettä. Lisää seokseen muutama tippa nestemäistä tiskiainetta ja ripaus sokeria. Voit tehdä useampia kuppeja keittiöön, sillä kärpäset hakeutuvat makean nesteen äärelle ja uppoavat siihen. Kupit kannattaa sijoittaa lähelle kasveja tai hedelmiä.
Vihanneksia muovipussissa
Jätä muutama pala tuoretta tomaattia tai omenaa avonaiseen muovipussiin ja jätä pussi yön yli paikalle, missä säilytät yleensä hedelmiä. Kärpäset hakeutuvat herkkujen äärelle. Sulje pussi aamulla ja vie se heti roskikseen.
(MTV3)
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää