Kurilla, järjestyksellä ja kovalla kilpailulla lapsesta huippu-urheilija? Ei todellakaan näin

Kotimainen Huippu-urheilijan elämänkulku – tutkimus urheilijoista -tutkimus selvitti, mitkä asiat tekevät ihmisestä huippu-urheilijan. 

Tutkijoiden mukaan lapsesta ei vielä voi päätellä, tuleeko hänestä aikuisena lajinsa paras. Myös lasten kilpailuttaminen esimerkiksi koulussa on turhaa, sillä parhaiten urheiluun innostaa harrastus, jota ei ohjata ja säännellä jatkuvasti, kertoo Yle. Jo ala-asteikäinen voi käydä harrastamassa vain yhtä lajia monta kertaa viikossa. 

Tutkimusta varten haastateltiin 96 urheilijaa 45 eri lajista. Vastauksista tehty analyysi osoitti, että huippu-urheilijat ovat lapsuudessaan harrastaneet useampia eri lajeja, eikä useimpien ole tarvinnut valita päälajiaan liian varhain. Näin harrastuksissa säilyi tarvittava hauskuus. Urheilijaksi pitäisikin saada kasvaa luontevalla vauhdilla.

Esimerkkejä tutkimukseen haastatelluista urheilijoista:

• Eva Wahlström, nyrkkeily
• Mari Laukkanen, ampumahiihto
• Nooralotta Neziri, yleisurheilu/aitajuoksu
• Emilia Pikkarainen, uinti
• Markus Puolakka, pikaluistelu
• Minna Kauppi, suunnistus
• Juha Lind, jääkiekko
• Enni Rukajärvi, lumilautailu
• Manuela Bosco, yleisurheilu/aitajuoksu
• Marcus Sandell, alppihiihto

Perheen tuki ja esimerkki tärkeitä

Perhe nousi tutkimuksessa esille urheilijan tärkeimpänä kasvatusalustana. Useamman kuin joka toisen haastatellun vanhemmista vähintään toinen oli itsekin entinen kilpa- tai huippu-urheilija.

Myös sisarusten, varsinkin isosiskojen ja -veljien, rooli oli monelle merkittävä. Perheissä urheilun myönteiset arvot ja esimerkit olivat välittyneet eteenpäin, ja liikunta olikin keskeinen osa monen perheen kasvatuskäytäntöjä.

Tutkijoiden huomio kiinnittyi myös urheilijoiden kasvuprosessien eritahtisuuteen. Jotkut kehittyvät aiemmin, jotkut vasta myöhemmällä iällä.

Kaikkien huippu-urheilijoiden elämästä löytyi käännekohta, jolloin tietoisuus mahdollisuuksista urheilijana oli kristallisoitunut nuoren urheilijanalun tajuntaan. Oivalluksen hetki osui usein teini-iän puoleenväliin ja kytkeytyi ensimmäisiin merkittäviin menestyksiin urheilijana. Samalla se vahvisti ihmisen identiteettiä urheilijana ja määritteli hänen tulevia valintojaan elämässä.

Lähteet: Nuorisotutkimusseura.fi, Yle.fi