Kuopion lastensuojelu alimitoitettua - työntekijää kohden lähes sata lasta

Eilinen perhesurma järkyttää Kuopion sosiaalityöntekijöitä. Lastensuojelun avohuollon esimies uskookin, että auttamismuotoja on mietittävä uudelleen.

– Resurssit eivät ole missään nimessä riittävät ja se on yleisesti tiedossa. Jos puhutaan akuuttitilanteista ja päiväkohtaisista työtehtävistä, yhdellä sosiaalityöntekijällä on noin 60 lasta asiakkaana, kertoo Kuopion kaupungin lastensuojelun avohuollon esimies Ansa Nikula-Partanen.

Nikula-Partasen mukaan osa lastenhuollon työtehtävistä on välttämätöntä tehdä työparityöskentelynä, jolloin asiakasmäärä saattaa nousta liki sataan.

– Kuopiossa on lisäksi sosiaalityöntekijöillä toimeentulotukiasioita hoidettavana, joten määrä on käytännössä vielä suurempi. Harvoin yksi sosiaalityöntekijä on perheestä vastuussa.

Erityisesti alkuvaiheen tukimuotoja tulisikin lastensuojelun avohuollon esimiehen mukaan lisätä. Myös korjaava työ on kaupungissa alimitoitettua.

– Lastensuojelu on muutakin kuin korjaavaa työtä. Neuvola-, koulu- ja  terveydenhoitopalveluita sekä psykiatrian palveluita. Ihan varhaisimpaan vaiheeseen pitäisi kiinnittää huomiota. Sosiaalityöntekijöitä ja sosiaaliohjaajia tulisi saada lisää, Nikula-Partanen sanoo.

Joskus perheen pahoinvoinnin pystyy havaitsemaan ja siihen pystytään puuttumaan ajoissa.

– Se on sitä työtä, mitä raskaimmillaan teemme. Järjestämme tukitoimia tai ääritilanteessa voimme sijoittaa lapsen. Joko me pystymme reagoimaan tai sitten lähipiiri tai terveydenhuolto ennakoi. Toisinaan taas tulee täysin yllättäviä tilanteita.

Kaikkea ei kuitenkaan voi estää, vaikka työt olisikin hyvin hoidettuna, lastensuojelun avohuollon esimies pohtii.

– Olemme hoitaneet hyvin työt ja kaikki voitava on tehty, mutta kaikkea ei voi ennaltäehkäistä. Jotkut tilanteet tulee täytenä yllätyksenä. Vaikka työt tehtäisiin miten, kaikkea ei voi estää, Kuopion kaupungin lastensuojelun avohuollon esimies Ansa Nikula-Partanen sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat