USA 2013. Ohjaus: Baz Luhrmann. Käsikirjoitus: Baz Luhrmann ja Craig Pearce, F. Scott Fitzgeraldin romaanin pohjalta. Tuotanto: Lucy Fisher, Catherine Knapmann, Baz Luhrmann. Kuvaus: Simon Duggan. Leikkaus: Jason Ballantine, Jonathan Redmond ja Matt Villa. Pääosissa: Tobey Maguire, Leonardo DiCaprio, Carey Mulligan, Joel Edgerton, Brendan Maclean, Isla Fisher. Kesto: 142 min.
Kun australialaisohjaaja Baz Luhrmann räväytti eteemme yltäkylläisen Moulin Rouge -musikaalin vuonna 2001, vaikutus oli aito wow. Sellaista ei ollut ennen tehty. Kun hän kaksitoista vuotta myöhemmin yrittää tehdä saman tempun – pop-musiikilla tyylitellyn, uutta ja vanhaa yhdistelevän romanttisen epookin – lopputulos on lattea.
Melkein kaikki on jo visuaalisesti nähty, ja siksi vahvalla käsikirjoituksella on nyt entistäkin suurempi merkitys. Ohjaajan yhdessä Craig Pearcen kanssa kirjoittama, F. Scott Fitzgeraldin klassikkoon (1925) perustuva The Great Gatsby kuitenkin kelluu tyhjänpäiväisyyden sumussa. Koristeellisessa ja värikkäässä sumussa toki, mutta aito taika puuttuu.
Huomattavasti paremmin tavoitteissaan onnistui Jack Claytonin romaanista ohjaama versio vuodelta 1974. Siinä saattoi aistia alkuteoksen haikean nostalgian, nuoruuden kipeyden ja elämänvalheiden surun.
Tarinassa Fitzgeraldin oloinen aloitteleva kirjailija Nick Carraway (Tobey Maguire) saapuu keskilännestä New Yorkiin keväällä 1922 ja tutustuu kaupunkiin, jonka moraalin kieltolaki on höllentynyt, jossa jazz raikaa ja naisten kengät ovat kepeät. Jahdatessaan omaa amerikkalaista unelmaansa Nick tutustuu naapuriinsa, salaperäiseen miljonääriin Jay Gatsbyyn (Leonardo DiCaprio), josta liikkuu villejä huhuja. Samaan seurapiiriin kuuluvat myös Nickin kaunis serkku Daisy (Carey Mulligan) ja tämän öykkärimäinen aviomies Tom Buchanan (Joel Edgerton).
Superrikkaiden tuhlaileva elämänilo vie mukanaan, mutta vähitellen rappio, juonet ja petokset romuttavat Nickin idealismin. Tarkkailija alkaa kirjoittaa tarinaa mahdottomasta rakkaudesta ja vilpittömistä unelmista, jotka ihmisen perimmäinen raadollisuus lopulta tuhoaa.
Fitzgeraldin romaanin lumo ei synny niinkään glamorööseistä puitteista kuin rivienvälisistä jännitteistä: vaietuista tunteista, pienistä ja suurista tragedioista, jotka tihkuvat kaiken symbolisen runsauden keskeltä. Luhrmannin elokuva on energinen mutta vivahteeton, ja liian rakastunut ulkonäköön. 1920-luvun asut, hulppeat autot ja Gatsbyn kartanon ilotulitteiset juhlat ovat silmiä hivelevää seurattavaa. Se vain ei riitä.
Nuorempaa yleisöä elokuva kosiskelee musiikkivideomaisella pötköllä tauotonta bailaamista ja friikkisirkusta. Viina virtaa ja bling bling välkkyy. Lana Del Rey mankuu taustalla, miten raskasta on olla Young and Beautiful. Harkitussa valeimagossaan hän muistuttaakin tämän elokuvan olemusta, joka on suuri kimmeltävä kupla.
Pääosanäyttelijät ovat erinomaisia, mutta tekevät roolinsa enemmän tai vähemmän arvattavasti. Etenkin DiCaprio, joka aina näytellessään kompleksisia merkkimiehiä (Howard Hughes, J. Edgar Hoover, jne.) turvautuu samoihin luottomaneereihin. Ei hän huono Gatsby ole, mutta jotenkin... tylsä. Lahjakkaan Mulliganin (Ole luonani aina, Drive) Daisy-rooli on luvattoman ohueksi kirjoitettu. Ristiriitaisen naishahmon sijaan hänen tehtäväkseen jää lähinnä näyttää nätiltä ihanissa vintage-mekoissaan.
Luhrmannin Gatsbyssa suurta on lähinnä budjetti (yli 140 miljoonaa dollaria) ja pituus (yli kaksi ja puoli tuntia). Ai niin, ja tietysti sen voi katsoa 3D:nä.
Teksti: Tuuve Aro