Kuittipakko astui voimaan - kuitti saatava ravintolan narikastakin

Käteisellä ja maksukortilla tehdyistä ostoista pitää tästä päivästä lähtien tarjota asiakkaalle kuittia. Kuittipakolla torjutaan harmaata taloutta.

Vuodenvaihteessa voimaan tulleen kuittipakon valvonta aloitetaan tarkastuksin jo kevään aikana. Kuittipakkoa valvovat Verohallinto ja Poliisihallitus sekä aluehallintovirastot, joiden vastuulla ovat anniskeluravintolat.

Kuiteista tulee käydä ilmi tarkat tunnistetiedot

  • Vuoden alusta käteisellä ja maksukortilla tehdyistä ostoista on pitänyt tarjota asiakkaalle kuitti. Kuittipakolla torjutaan harmaata taloutta.
  • Kuitissa tulee lukea yrityksen nimi, yhteystiedot ja y-tunnus, päivämäärä ja tunnistenumero, myytyjen tavaroiden ja palvelujen määrä ja laji sekä hinta ja alv:n osuus.
  • Paperitulosteen lisäksi kuitin voi kirjoittaa käsin. Myös sähköinen viesti kännykkään tai ostoksen kirjautuminen rannekkeeseen kelpaa.
  • Lakia ei sovelleta automaatista tapahtuvaan myyntiin, arpajaislaissa tarkoitettuun toimintaan eikä markkina- ja torikauppaan ulkotiloissa.  

Tarkastajat jalkautuvat tarkastusviikoilla keväällä ja syksyllä yrityksiin eri puolilla Suomea, sanoo ylitarkastaja Liisi Peltokorpi Verohallinnosta.

-Tarkastusten tarkemmat yksityiskohdat ovat vielä suunnittelun alla. 

Sakko jopa 1000 euroa

Poliisijohtaja Heikki Lausmaa Poliisihallituksesta toteaa, että ainakaan alkuun tarkastukset eivät kohdistu erityisesti tietyille aloillle, vaan potentiaalisia kohteita ovat kaikki yritykset, joita kuittipakko koskee. 

Kuitin antamatta jättämisestä voi seurata 300-1000 euron laiminlyöntimaksu. Valvontakäynneillä ei lätkitä yrittäjille kouraan vain maksuja, vaan annetaan myös neuvontaa, Lausmaa kertoo.

Vanhat kassakoneet huolettavat

Verohallinto on tiedottanut lakimuutoksesta vero.fi-sivustolla, uutiskirjeillä ja median kautta. Yrittäjiä on askarruttanut erityisesti se, mitä tietoja kuiteissa tulee lakimuutoksen jälkeen lukea ja miten oma, vanha kassakone vastaa uusiin vaatimuksiin, Peltokorpi kertoo.

Kassakone myös ravintolan narinkkaan

Tarvittaessa kuitin voi kirjoittaa myös käsin. Siitä tulee silti ilmetä kaikki sama kuin tulostetustakin kuitista - siksi kuittipakko tuonee kassakoneet myös esimerkiksi ravintolanarikoihin. 

-Käytännössä kuitin kirjoittaminen käsin on vaihtoehto silloin, jos on ihan muutamia asiakkaita päivässä. Mutta esimerkiksi vilkkaassa narikassa tarvitaan jo kone tai jokin muu järjestelmä, jotta jokaiselle asiakkaalle saa kuitin nopeasti, Peltokorpi toteaa.

Narikatkin kuuluvat valvonnan piiriin, jos ne ovat osa toimintaa, jonka liikevaihto on yli 8500 euroa tilikaudessa.

"Narikat eivät suuri ongelma"

-En näe ovitoimintaa harmaata taloutta ajatellen yleisesti ottaen erityisen merkittävänä ongelmana. Harmaan talouden torjunnan näkökulmasta sen osalta luonnollisesti pätevät samat kriteerit kuin muunkin elinkeinotoiminnan osalta, Lausmaa toteaa.

  

Lue myös:

    Uusimmat