Kuinka jatkaa syrjähypyn jälkeen?

Luottamus on parisuhteen perusta. Sen menettäminen vaikuttaa suhteeseen kokonaisvaltaisesti eikä vähiten seksuaalisuuteen. Voiko pettämistä ylipäätään antaa anteeksi, vai tuhoaako syrjähyppy luottamuksen lopullisesti?

– Pettäminen on aina kriisi. Kun läheinen ihminen pettää luottamuksen, petetyn koko perusturvallisuus romahtaa, toteaa seksuaaliterapeutti Tuula Emas.

Kun uskottomuus tulee ilmi, petetyn osapuolen on vaikea enää jakaa asioitaan kumppaninsa kanssa. Varsinkin seksi voi tuntua vastenmieliseltä, koska kumppani on loukannut pettäessään suhteen intiimeintä ja herkintä osa-aluetta.

– Miten voi antautua sellaiseen leikkiin kuin seksi, jossa vaaditaan täydellistä antautumista, jos toinen on vienyt pohjan luottamukselta? Emas kysyy ja huomauttaa, että luottamus vaikuttaa jopa rakastelutekniikkaan.

– Mutta täytyy myös muistaa, että on olemassa parisuhteita, joissa irtosuhteet ovat sallittuja yhteisellä päätöksellä.

Vaikka luottamus menee, saattaa myös käydä niin, että syrjähypyn jälkipyykkiä puidessa pariskunta havahtuu pohtimaan omaa seksielämäänsä – tai sen puuttumista. Jos seksielämä on ollut pitkään hiipumaan päin tai loppunut kokonaan, petetty osapuoli voi tuntea itsensä täysin yllätetyksi tajutessaan, että hänen kumppanillaan on yhä seksuaalisia tarpeita.

– Syrjähyppy voi ravistella petetyn puolison hereille ja säikäyttää ajatuksella, että toinen on ehkä katoamassa hänen elämästään.

Joissakin tapauksissa satunnainen syrjähyppy, jonka puoliso paljastaa kumppanilleen, pakottaa pariskunnan myöntämään seksin merkityksen ja tärkeyden parisuhteessa.

– Petetty saattaa nähdä kumppaninsa uudessa valossa ja huomata toisen arvon vasta tilanteessa, jossa suhde on ajautumassa umpikujaan.

Pettäminen on aina riskibisnestä

Onko kriisistä helpompi selvitä, jos kyse on yksittäisestä syrjähypystä, sen sijaan, että pettämistä olisi kestänyt kumppanin tietämättä useita kuukausia, jopa vuosia? Emaksen mielestä petetyksi tuleminen loukkaa aina, riippumatta siitä, onko pettäminen ollut systemaattista vai satunnaista.

– Pitkään jatkuneessa uskottomuudessa pettävä osapuoli elää säästöliekillä molemmissa suhteissa. Piilottelu ja salailu pitävät yllä jatkuvaa tunnekuohua.

Samaan aikaan kahta suhdetta ylläpitävän aika kuluu suunnitellessa ja laskelmoidessa seuraavia tapaamisia. Pettämisestä on voinut muodostua koko elämän sisältö. Paljastumisen riski tuo jännitystä elämään, ja jommankumman suhteen valitseminen voi tuntua hankalalta ja myös tylsältä vaihtoehdolta. Pettäjän, joka pitää uskottomuuden omana tietonaan, kannattaisi kuitenkin jossain vaiheessa miettiä, mihin hän itsekkäällä toiminnallaan pyrkii.

Syrjähypyt, joita kadutaan heti aamulla, tapahtuvat usein kosteissa, viinahuuruisissa merkeissä. Emas kuitenkin korostaa, ettei alkoholi ole koskaan mikään selitys pettämiselle.

– Alkoholia voi nauttia ja juhlia railakkaastikin unohtamatta vastuutaan ja sitoutumistaan.

Pettäjän, joka sysää holtittoman käytöksensä alkoholin piikkiin, on syytä katsoa peiliin ja pohtia todellisia syytä pettämisen tarpeelle.

Kaiken muun mielipahan lisäksi sekoilusta voi koitua kohtalokkaita seurauksia, varsinkin jos vieraaseen syliin on päädytty ilman ehkäisyä.

– Taudit ovat ikäviä tuliaisia, jolloin kumppanin petos paljastuu kaikista surullisimmalla tavalla.

Minä, sinä ja kolmas

On todennäköistä, että pettäjä tulee jossakin vaiheessa tilanteeseen, jossa hänen on ratkaistava, kertooko hän uskottomuudestaan vakituiselle kumppanilleen. Valinta on entistä vaikeampi, jos kolmas osapuoli on jo niin vahvasti kuvioissa, että seksin lisäksi pelissä on mukana ihastumisen tai rakastumisen tunteita. Jos pettäjä haluaa lopettaa kaksoiselämänsä tai jää rysän päältä kiinni, on pariskunta ison päätöksen edessä. Onko suhteella enää mahdollisuuksia? Riittääkö molemmilla tahdonvoimaa rakentaa luottamusta pala palalta?

– Luottamuksen palauttamiseen vaaditaan aikaa, halua ja tekoja. Täytyy hyväksyä, että suhteessa menee moni asia uusiksi, ja siksi luottamuksen uudelleen rakentuminen on hidas prosessi.

Varsinkin petetyn osapuolen on saatava halutessaan käydä asiaa läpi uudestaan ja uudestaan, vaikka uskottomuuden tunnustanut haluaisi jo unohtaa koko asian ja katsoa eteenpäin.

– Lisäksi täytyy pyytää anteeksi ja tulla anteeksiannetuksi. Tarvitaan kuuntelua, toisen huomioon ottamista ja toisen rajojen kunnioittamista, Emas listaa.

Myös konkreettiset käytännön teot, joilla parisuhteelle järjestetään aikaa, helpottavat asioiden käsittelyä. Yksi hyvin mennyt viikko etelän auringossa ei kuitenkaan riitä korjaamaan kodin kärjistynyttä ja painostavaa tunnelmaa. Jos tunnevyyhti lukuisista selvitysyrityksistä huolimatta ei ala purkautua, on pariskunnan syytä miettiä, voisiko ulkopuolinen parisuhdeterapeutti auttaa pahimpien solmujen avaamisessa.

Seksiä omasta suhteesta

Emaksen mukaan parisuhdeterapiasta on apua, jos molemmat sitoutuvat suhteen pelastamiseen ja suhteessa on jäljellä tunnetta. Toisen mieliksi mukaan lähteminen ei ole järkevää kummankaan osapuolen kannalta.

– Yleensä miehet turvautuvat ulkopuoliseen apuun vasta viimeisessä pinteessä, kun taas naisille avun hakeminen on helpompaa.

Parisuhdeterapiaan uskottomuuden takia hakeutuneen heteropariskunnan pettänyt osapuoli on useimmiten mies. Miesparit eivät juuri terapiaan hakeudu, mutta naisparit ovat Emaksen kokemuksen mukaan hyvin sitoutuneita suhteensa ongelmien selvittämiseen.

Vaikka uskottomuudesta puhutaan varsinkin mediassa paljon, ei pettäminen ole sen suvaitumpaa kuin aiemminkaan.

– Lehtien palstoilla kirjoitetaan, että jos et saa seksiä omasta suhteesta, niin hae sitä muualta. Eihän se niin kuitenkaan mene, vaan pettäminen on aina julma juttu, joka satuttaa ja loukkaa toista.

Usein uskottomuutta on edeltänyt haluttomia kausia, jolloin sähköä on ryhdytty etsimään suhteen ulkopuolelta. Emaksen mielestä seksuaalisuuteen olisi syytä kiinnittää aktiivisesti huomiota, varsinkin pitkissä suhteissa. Kun seksielämä tyydyttää molempia, kiusaus ulkopuolisiin suhteisiin on pienempi. Lisäksi tarvitaan avoimuutta.

– Suhteella, jossa rakastumisen vaara kolmansiin osapuoliin tunnistetaan, on hyvät selviytymismahdollisuudet.

Usein, jos tunnustus tapahtuu ennen tekoja, ihastumisen kupla puhkeaa ja ongelmat on mahdollista selvittää ennen ajautumista kuilun partaalle.


Teksti: Niina Miettinen

Kuva: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat