Kristiina saapui Hurstin joulujuhlaan yksin mutta ei synkistele: "Tällainen minä olen, positiivinen ihminen"

Tunneskaala on kamppailua yksinäisyyden ja elämänuskon välillä, mutta joulu on sydämessä – ja mielen valossa, jonka hän on pystynyt säilyttämään.

Helsingin Messukeskuksen suureen halliin on katettu pöydät kahdelle tuhannelle ihmiselle. Kaikki on siistiä, kauniit joululiinat – ja kaikin puolin täsmälliset järjestelyt.

Mielen valo pitää ihmisen pystyssä

Kristiina Riikonen puhuu avoimesti ja peittelemättä. Se onkin selkeästi hänen voimavaransa, keino säilyttää omanarvontuntonsa häpeilemättä elämäntilannettaan.

– Eipä ole liikoja varallisuutta. Olen työtön ja sairastellut viime ajat. Meitä on paljon. Tämä on hienoa auttamistyötä. Käyn myös viikottain Hurstin leipäjonossa Kalliossa, kun siinä vieressä asun.

Hän kertoo tulleensa juhlaan yksin, ei ole perhettä ja vanhemmat ovat jo nukkuneet pois. Hän ei kurjistele elämäänsä, vaan istuu pöydässä pystyssä päin.

– Tällainen minä olen, positiivinen ihminen. Ja on minulla ystäviä, heitä vielä tapaan myöhemmin illalla.

Jarmo Lappalainen on Pasilan kulman kundeja, Hurstin veljesten koulukaveri.

– Vartiokylässä olin heidän kanssaan samalla luokalla, että melkein tuttuja ollaan. Hyvähän tänne on tulla, kun olen eläkkeellä eivätkä rahat aina riitä.

Lappalainen odottelee pöydässä juhlan avausta – tasavallan presidentin saapumista. Mitä hän odottaa Sauli Niinistön sanovan?

– No enpä osaa sanoa. En odota mitään erityistä. Kai se toivottelee hyvät joulut ja uudet vuodet ja muut pakolliset kuviot, hymähtää juhlavieras.

Niinistö saapuu aplodien saattelemana ja ja toivoo vapaassa puheessaan, että kaikki tuntisivat olevansa osallisia 100-vuotiaan Suomen menestystarinasta. Heikki Hurstia hän kiittelee ”hienosta juhlasta” ja Hursti kiittää ”ystäväänsä”.

"Meitä tarvitaan, koska julkinen apu ei enää riitä"

Hurstin laupeudentyön yhdistys siirtyi kaksi vuotta sitten Kisahallista isompaan Messukeskukseen, koska avun tarvitsijoiden määrä on vain kasvanut.

– Valtion taholtahan nämä ihmiset tulisi hoitaa. Mutta mitä tekee hallitus? Leikkaa koko ajan! kivahtaa Hursti.

Hursti toivoo, että heidän työnsä, joka nyt perustuu lähes tyystin vapaaehtoisuuteen ja lahjoituksiin, voitaisiin tunnustaa kolmannen sektorin sosiaalityöksi. Hehän tekevät sitä työtä, josta valtio ja kunnat eivät enää selviydy.

– Se on juuri näin! En usko mitenkään, että julkinen valta pystyisi hoitamaan vähävaraisten asiat siihen malliin, ettei ruokajakelua tarvittaisi – ympäri Suomen. Siksi toivon, että päättäjät voisivat antaa meille pysyvää julkista tukea.

– Jeesuskin sanoi Isossa kirjassa, että ”köyhät ovat teillä keskuudessanne aina”, siteeraa Hursti.

Sitten Hurstin sisarussarja nousee lavalle ja laulaa moniäänisesti Maa on niin kaunis. Seuraavaksi esiintyy Hurstin pitkäaikainen tukija Eino Grön. Jos joulun tunnelma on kateissa, täältä se löytyy.