(Sony BMG)
Esikoislevyn jälkeen samaa linjaa jatkava Kristian Meurman pitäytyy cover-kappaleissa, mutta on saanut mukaan myös muutaman omankin raidan. Kokonaisuus on mukava, mutta hajanainen. Kuulija hämmentyy tämän levyn parissa useaan otteeseen – toisinaan positiivisestikin. Melankolisuus vierailee myös uudella levyllä, mutta häiritsee vain muutamassa kappaleessa.
Kiekon parhaimpia hetkiä on Hectorin Koko hela maailma, joka rokkaa mausteisena, mutta samanlaisella suomalaisella karheudella kuin alkuperäinenkin. Äänen röllimäinen käheys ja yllättävyys sopivat muihinkin kappaleisiin. Levyn lopetusraitana Myrskyluodon Maija vetää hiljaiseksi. Tosin sitä se tekee missä tahansa se esitetäänkin.
Välissä kuultava Patricia Kaasin Ceux qui n’ont rien katkaisee levyn keskeltä ja hämmentää levyn tunnelman täysin. Se on kuin vahingossa väärälle lautaselle eksynyt ranskalainen välipala. Paljon soittoa saanut Läpi yön on perusradiomateriaalia, eikä nouse kovin ihmeelliseksi. Ennen sinua ja Vapauta mut ovat melko tyhjäsanaisia ja väsyneitä, jälkimmäinen näistä on lisäksi hieman liian pitkä, jolloin kyllästyminen on taattu.
Meurmanin omaa käsialaa olevat kappaleet, Jos en sua saa ja lapsiin kohdistuvasta väkivallasta kertova Kaikki on niin jees, toimivat. Rockia, poppia ja paljon kevyempääkin musiikkimaailmaa yhdistävä levy ei ole kokonaisena iskevä, mutta vähän suuntaan jos toiseen kivutonta kuunneltavaa. Meurmanista voisi hyvin tulla uusi koko kansan trubaduuri, joka kiertää tanssilavoilta rockfestivaaleille.
Teksti: Tiia Suorsa