Kova ratkaisu! Huippuottelu pelataan kokonaan uusiksi VAR-mokan takia

Belgian pääsarjan huippuottelu Anderlechtin ja Genkin välillä on päätetty pelata kokonaan uudelleen VAR-tuomarin tekemän virheen vuoksi, BBC uutisoi.

Tapaus sattui Genkin hävitessä Anderlechtille 1–2-lukemin 23. joulukuuta.

Ottelun avausjaksolla Genkin Yira Sor teki maalin joukkuetoverinsa Bryan Heynenin epäonnistuneen rangaistuspotkun jälkeen.

VAR hylkäsi maalin, koska Sor tunkeutui rangaistusalueelle ennen Tanskan maajoukkuevahti Kasper Schmeichelin torjumaa pilkkua.

Videotuomari ei kuitenkaan huomioinut, että myös kaksi Anderlechtin pelaajaa oli liikkunut rangaistusalueelle liian aikaisin.

Genk teki VAR-tuomiosta valituksen ylemmälle taholle. Vetoomus, joka perustui sääntöjen "vääränlaiseen soveltamiseen", hyväksyttiin.

Rangaistuspotku olisi pitänyt uusia

Kansainvälisten jalkapallosääntöjen mukaan, jos sekä puolustava että hyökkäävä pelaaja tunkeutuvat liian aikaisin rangaistusalueelle, on rangaistuspotku lauottava uudelleen riippumatta siitä, tehdäänkö siitä maali vai ei.

Maalin hylkääminen oli siis väärä tuomio VAR:n toimesta. Nyt rangaistuspotkun uusimisen sijaan joukkueet pelaavat toisiaan vastaan uusintaottelun.

Ottelun uusintapäivää ei ole vielä lyöty lukkoon.

Genk on sarjataulukossa tällä hetkellä viidentenä, kun taas Belgian 34-kertainen mestari Anderlecht on toisena.

Lue myös:

    Uusimmat