Kova kaappaus! TPS löysi tasokkaan korvaajan KHL:ään lähteneelle tähtivahdilleen

Lassi Lehtinen hallitsee Liigan maalivahtitilastoja –"Oon tällainen rauhallinen raumalainen" 5:01
C More tutustui Lassi Lehtiseen keväällä 2021.

SM-liigassa pelaava TPS on tehnyt yksivuotisen sopimuksen maalivahti Lassi Lehtisen kanssa.

23-vuotias Lehtinen siirtyy Turkuun Lukosta, jonka riveissä hän on kiekkoillut koko tähänastisen uransa ajan.

TPS:n tolppien väliin jäi valtava tyhjiö aiemmin kesäkuussa, kun kahden kauden ajan ykkösvahdin viittaa kantanut Andrei Karejev lähti KHL-kaukaloihin. Lehtinen oli heti kärkiehdokas venäläisen korvaajaksi.

– Lassi oli meille selkeä ja ehdoton ykkösvalinta, kun maalivahtihankinta tuli meille ajankohtaiseksi. Olimme onnekkaita, että tämän tason maalivahti oli vielä vapailla markkinoilla, TPS:n maalivahtivalmentaja Ari Moisanen ja urheilujohtaja Rauli Urama komppaavat seuran tiedotteessa.

Lehtinen on lukeutunut viime kausina SM-liigan kärkiveskareiden joukkoon, vaikkakin päättynyt kausi oli nuorelle maalivahdille haastavampi. Lehtinen pelasi viime kaudella 27 ottelua torjuntaprosentilla 89,5.

Kaudella 2020-21 Lukon Suomen mestariksi johdattanut Lehtinen valittiin koko SM-liigan parhaaksi maalivahdiksi. Tuolloin Lehtinen torjui runkosarjassa huimalla 94 prosentin varmuudella.

Lue myös:

    Uusimmat