Rakennustyötä tilaavien yritysten ja kotitalouksien on ilmoitettava tietoja rakentamistöistä 1.7. lähtien, kun rakennusalan verovalvontaa tehostava uusi menettely astuu voimaan. Tietojen antamatta jättämisestä voi seurata laiminlyöntimaksu.
Rakennustyön tilaajien täytyy heinäkuusta lähtien kerätä urakka- ja työntekijätiedot. Tiedot täytyy ilmoittaa viimeistään 5.9. mennessä.
– Uusi ilmoitusvelvollisuus ei koske vain rakennusyrityksiä, vaan kaikkia rakennus- ja kunnossapitotöiden tilaajia, kuten muiden alojen yrityksiä, taloyhtiöitä ja kuntia. Esimerkiksi teiden kunnostus kuuluu ilmoitusvelvollisuuden piiriin, ylitarkastaja Sari Wulff Verohallinnosta sanoo.
– Tärkeintä on nyt, että mahdollisimman moni aloittaa tietojen keräämisen, edes puutteellisina. Ilmoittamisen siirtäminen eteenpäin ei käytännössä ole enää mahdollista, sillä 5.9.2014 jälkeen tietojen kokonaan antamatta jättämisestä voi seurata laiminlyöntimaksu, Wulff jatkaa.
Myös kotitaloudet ilmoittavat
Myös kotitaloudet kuuluvat ilmoitusvelvollisuuden piiriin. Kotitalouden on toimitettava Verohallinnolle tiedot rakennustyötä tehneistä yrityksistä ja niille maksetuista suorituksista.
Jos kotitalous on itse palkannut työntekijät ja maksanut palkat, tiedot on toimitettava työntekijöistä ja työntekijöille maksetuista palkoista.
Tiedot täytyy antaa kuitenkin vain rakennusluvan alaisista töistä ja vain kerran. Todistus tietojen antamisessa esitetään loppukatselmuksessa.
Yritykset pahasti myöhässä
Verohallinto on päättänyt helpottaa yritysten tilannetta ja hyväksyä alkuvaiheessa myös puutteelliset tiedot. Muutos koskee kaikkia rakentamispalveluja tilaavia yrityksiä toimialasta riippumatta.
Verohallinnosta kerrotaan, että yritykset ovat pahasti myöhässä tiedonkeruujärjestelmien pystyttämisessä.
– Tietojen kerääminen on osoittautunut yritysten omaa arviota hankalammaksi. Lisäksi suuri osa pienistä ja keskisuurista yrityksistä on yhä valmistautumattomia, kertoo Wulff.
– Olemme tästä viime tingassa tekemisestä hyvin huolissamme ja päätimme, että menettelyn voi aloittaa osittain puutteellisin tiedoin.
Tiedot annetaan sähköisesti suomi.fi-palvelussa, Ilmoitin.fi-palvelussa tai oman ohjelmistosovelluksen kautta. Jatkossa tiedot kuuluu ilmoittaa kuukausittain.
Lisätietoja http://www.vero.fi/rakentamisilmoitukset
Katso kuinka funkkismökkiä viimeistellään Pientä mökkiremonttia -ohjelmassa.
Video
Uusimmat
-
19:06
Maria Pettersson ei saanut Journalistiliiton valtuuston luottamusta – tiukan äänestyksen tulos oli 33–32
-
19:04
Aira Samulinin haastattelu vuodelta 2012 – näin tanssilegenda puhui elämästään ja juhli 85-vuotispäiväänsä
-
18:23
Nyt puhuu Krista Kiuru: ei suostu syntipukiksi
-
18:19
Mestis-seurat: ylimääräinen kokous Suomi-kiekon kohuaiheesta
-
18:14
Ulkoministeri Elina Valtonen nosti itärajan esiin Sergei Lavrovin kuullen: "Sanotaanko nyt näin, että kyllä hän siihen reagoi"
-
18:00
Prinsessa Diana ennen julkaisemattomassa kuvassa lehden kannessa – tällainen on tarina otoksen takana
-
17:55
Luksusauto rysäytettiin kyljelleen – brittifutari hurjassa kolarissa
-
17:43
Seitsemänkymppinen nainen synnytti kaksoset
-
17:42
Miten usein kasvot pitäisi pestä? Ihotautilääkärit kertovat peukalosäännön
-
17:39
SM-liigan superlupaus aivan NHL-varausennakkolistan kärkipäässä – suomalaiset mukavasti esillä
-
17:23
Itsenäisyyspäivän mielenosoituksista voi tulla levottomia – "Jotain uutta vielä tulee"
-
17:19
Pohjois-Savon sarjasytyttäjälle vuosien vankeustuomio
-
17:05
Nyt vilahtaa! Tiffany-rakas julkaisi hulvattoman videon Valtteri Bottaksen peppukalenterin kuvauksista
-
16:53
Maailmanmestari joutui "alastonkuvahelvettiin" – nyt avautuu Mariana, 26
-
16:33
Missä on Helsingissä kadonnut Carlo? Poliisi: "Kaikki keinot käytössä"
-
16:27
Venäjä kieltää "kansainvälisen HLBT-liikkeen" ääriliikkeenä
-
16:25
Kiinnostaisiko todellinen neuvostoliittolaisen autoteollisuuden helmi? Tähän hintaan irtoaa olemattoman vähän ajettu "Mosse"
-
16:14
VR sai ensimmäisen kilpailijan lähijunaliikenteeseen
-
16:03
Hallitus esittää Nato-maiden joukkojen asemaa koskevan sopimuksen hyväksymistä
-
16:03
Beverly Hills, 90210 -tähti Shannen Dohertyn syöpä on levinnyt luustoon – näin hänen sairautensa on muuttunut kahdeksassa vuodessa
-
Lataa lisää