Porilainen 24-vuotias Piia Halme on hymyilevä ja elämänmyönteinen nuori nainen. Erityisen iloiselta hän näytti voitettuaan Vuoden Kotikokkaaja 2004 -tittelin Helsingissä perjantaina. Kaksi muuta loppukilpailijaa Niko Honkanen Espoosta ja Armi Rajala Virroilta olivat hyvin tasaväkisiä kilpailijoita Piian kanssa.
Kilpailun järjestivät Maku-lehti ja Hackman. Tavoitteena oli innostaa kotikokkaajia ruoanvalmistukseen ja nostaa jokapäiväisen ruoanlaiton arvostusta.
Tehtävänä oli valmistaa ruokaa neljälle hengelle. Suunnitteluun oli aikaa 15 minuuttia, puoli tuntia kaupassa käyntiin ja itse kokkaamiseen samoin puoli tuntia. Pääraaka-aineisiin sai käyttää noin 30 euroa. Piian voittoisa ateria:

Halloumi-tomaattisalsa bruschetta ( Neljälle)
4 viipaletta maalaisleipää tai vastaavaa 1 valkosipulinkynsi
tomaattisalsa: noin 20 kirsikkatomaattia 1/2 pienestä sipulista kourallinen basilikaa oliiviöljyä mustapippuria suolaa
noin 200 gr halloumi-juustoa oliiviöljyä
Leikkaa kirsikkatomaatit neljään osaan. Kuori ja pilko sipuli pieniksi kuutioiksi. Hienonna basilika. Sekoita kulhossa keskenään tomaatti, sipuli ja basilika. Mausta mustapippurilla, suolalla ja oliiviöljyllä.
Leikkaa juusto ohuiksi viipaleiksi ja paista viipaleita oliiviöljyssä pannulla kummaltakin puolelta. Paahda leivät ja hiero leivän pintaan valkosipulia. Jaa tomaattisalsa leiville ja nosta päällimmäiseksi halloumi-juustoa.

