Kosovon palkkasotilas vapautettiin

Vangittuna ollut suomalainen Kosovon palkkasotilas on vapautettu.

Turun käräjäoikeus teki vapauttamispäätöksen keskusrikospoliisin esityksestä. Paimiolainen 25-vuotias mies vangittiin viikko sitten poliisin pyynnöstä, koska häntä epäiltiin joukkotuhonnasta Kosovossa.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Rabbe von Hertzen sanoo, että viikon kuluessa ei ole tullut esille sellaisia uusia asioita, joiden perusteella vangitsemista olisi jatkettava. Von Hertzen sanoo kuitenkin, että jutun esitutkinta jatkuu, vaikka epäilty onkin nyt vapaalla jalalla. Poliisi ei kiistä tai vahvista vapautetulle mahdollisesti määrättyä matkustusrajoitusta.

Toinen juttuun liittyvä palkkasotilas on etsintäkuulutettu. Tällä hetkellä keskusrikospoliisilla ei ole tietoa tämän kempeleläisen miehen olinpaikasta. Epäilyt suomalaisten palkkasoturien mahdollisesta sekaantumisesta joukkotuhontaan Kosovossa lähtivät liikkeelle tanskalaisen palkkasotilaan muistikirjassa olevista merkinnöistä, joissa mainittiin myös jutussa nyt epäiltynä olevat suomalaismiehet.

Joukkotuhonta tarkoittaa kansalliseen, rodulliseen, etniseen tai uskonnolliseen ryhmään kuuluvien hävittämistä tai vammauttamista. Joukkotuhonnasta tuomittava vähimmäisrangaistus on neljän vuoden vankeustuomio.
Kuuntele Jarkko Sipilän juttu palkkasotilaan vapauttamisesta. Haastattelussa rikoskomisario Rabbe von Hertzen.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat