Korvasienten myyntipaikoilla oltava käsittelyohjeet

Varma alkukesän merkki ovat myyntiin tulevat tuoreet ja kuivatut korvasienet.

Elintarvikevirasto muistuttaa, että korvasienten myyntipaikalla on oltava näkyvillä varoitusmerkintä sienten myrkyllisyydestä sekä niiden käsittelyohjeet. Lisäksi virasto on suositellut, että tuoreita sieniä myytäisiin kuluttajille vain palvelumyyntinä, jolloin sienten käyttöturvallisuus voidaan varmistaa käsittelyohjeen lisäksi. '

Korvasieni on poikkeuksellinen elintarvike, jonka myynti sallitaan, vaikka käsittelemättömässä sienessä on gyromitriini-myrkkyä. Sen suuri määrä aiheuttaa äkillisen myrkytyksen. Gyromitriini ja sen aineenvaihduntatuotteet ovat myös syöpävaarallisia yhdisteitä. Korvasienen myrkyn vaarat voidaan Elintarvikeviraston mukaan kuitenkin välttää oikealla käsittelyllä. Virasto on julkaissut kuluttajille esitteitä suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja ranskaksi, ja niitä voi saada kuntien terveystarkastajilta ja Elintarvikevirastosta.

Muista tuuletus!

Elintarvikevirasto huomauttaa, että korvasienten käsittelystä on annettu vääriä ohjeita uusissakin sienioppaissa. Korvasienet on Elintarvikeviraston mukaan keitettävä kahteen kertaan runsaassa vedessä (1 osa sieniä ja 3 osaa vettä) vähintään viisi minuuttia. Sienet on huuhdeltava hyvin molempien keittokertojen jälkeen runsaassa vedessä. Korvasieniä voidaan säilöä kuvaamalla ne rapeiksi. Kuivattuja sieniä on liotettava vähintään kaksi tuntia ennen käyttöä (100 g sieniä ja 2 l vettä). Liotuksen jälkeen korvasienet keitetään kahteen kertaan kuten tuoreet korvasienet, Elintarvikevirasto neuvoo. Korvasieniä kuivattaessa tai keitettäessä on muistettava myös hyvä tuuletus. Korvasienten liotus- ja keittovettä ei saa käyttää ruuanvalmistuksessa.

Lue myös:

    Uusimmat