Korona on rokottanut opettajien jaksamista – rehtorien liiton puheenjohtaja: "En ollut lainkaan yllättynyt"

Rehtorit huolissaan opettajien uupumisesta 8:25
Rehtorit ovat huolissaan opettajien uupumisesta. Katso, miten Uutisaamussa keskusteltiin aiheesta.

Opettajien uupuminen on Suomen rehtorit ry:n ja MTV Uutisten kyselyn perusteella tällä hetkellä koulujen suurin haaste. Rehtorien liiton mukaan koronakevät on rokottanut opettajien jaksamista.

Suomen Rehtorien puheenjohtaja Antti Ikonen arvioi MTV:n Uutisaamussa, että koronavirusepidemia on vaikuttanut opettajien jaksamiseen. 

– Koronatilanne on vienyt voimavaroja ja vielä ei olla täysin palauduttu viime kevään ylikuormituksesta.

– En ollut yllättynyt lainkaan, että se (jaksaminen) pomppasi kyselyssä ykkössijalle.

Muun muassa varotoimenpiteet ja jatkuva varuillaan oleminen ovat vieneet voimavaroja.

– Varsinkin nyt, kun koronatilanne näyttäisi kroonistuvan, tarvittaisiin kaikki se voimavara, minkä pitäisi olla käytössä.

Espoon Niittykummun koulun rehtori Maija Sinisalo kertoi Uutisaamussa, että Niittykummun koulussa opettajien uupumusta vastaan taistellaan pitämällä aihetta jatkuvasti esillä.

– Keskustelemme työn uuvuttavuudesta ja olemme suunnitelleet askelmerkit, että mitä me tehdään jos huomataan itsessä tai kollegassa merkkejä uupumuksesta.

Toinen kouluissa huolta viime aikoina herättänyt ilmiö on väkivalta. MTV:n rehtorikyselyn perusteella aihetta ei pidetä rehtoreiden keskuudessa koulujen arjen suurimpana haasteena, mutta julkisessa keskustelussa aiheesta on puhuttu viime päivinä runsaasti.

Miten espoolaiskoulussa pyritään ehkäisemään lasten välisiä konflikteja? Katso koko keskustelu artikkelin yllä olevalta videolta.

Lue myös:

    Uusimmat