Korkeasaaren kuningasmerikotkille ensimmäiset poikaset

Korkeasaaren kuningasmerikotkat ovat saaneet ensimmäiset poikasensa. Toukokuun puolessa välissä kuoriutuneet kaksi poikasta ovat nyt kotkapariskunnan tarkassa hoivauksessa Karhulinnan viereisessä suuressa lentotarhassa. 

Kotkien pesä on kuuden metrin korkeudella kielekkeellä ja poikasten vointia seurataan pesäkameran välityksellä. Merikotkan poikaset kasvavat vauhdilla ja untuvikot varttuvat muutamassa viikossa lähes emolintujen kokoisiksi. 

Emolinnut saapuivat Korkeasaareen vuonna 2009 Tallinnan ja alankomaalaisen Avifaunan eläintarhoista. Kotkat ovat 6-vuotiaita, joten ne ovat vasta saavuttaneet sukukypsyyden ja poikasten kuoriutumisen kerrotaan olleen iloinen yllätys. 

Paremmat edellytykset selvitä

Luonnossa molemmat poikaset eivät yleensä selviydy, mutta eläintarhoissa on riittävästi ravintoa tarjolla, joten molemmilla on hyvät mahdollisuudet varttua aikuisikään.

Kuningasmerikotkia on luonnossa noin 5000 yksilöä Kaukoidän pohjoisilla rannikkoseuduilla ja laji on luokiteltu vaarantuneeksi. Kotkia uhkaavat ympäristömyrkyt, liikakalastus ja sopivien elinalueiden tuhoutuminen.

Kuningasmerikotkat kuuluvat eläintarhojen yhteiseen suojeluohjelmaan ja niiden kantakirjaa pidetään Moskovan eläintarhassa. Maailman eläintarhoissa on tänä vuonna kuoriutunut yhteensä 14 poikasta.

Lue myös:

    Uusimmat