Katso suorana: Presidentti Joe Biden puhuu kongressimellakan vuosipäivänä

MTV Uutiset Live näyttää suorana Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin puheen, jonka odotetaan alkavan kello 16 Suomen aikaa.

Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin arvellaan tänään syyttävän edeltäjäänsä Donald Trumpia viime vuoden loppiaisen tapahtumista.

Vuosi sitten sadat Trumpin kannattajat tunkeutuivat kongressitaloon Washingtonissa estääkseen Bidenin presidentinvaalivoiton vahvistamisen.

Useiden ihmisten kuolemaan johtaneesta hyökkäyksestä tuli synkkä hetki Yhdysvaltain demokratian historiassa.

Hyökkäyksestä tulee tänään kuluneeksi vuosi, ja Biden pitää muistopäivänä puheen, jossa hän osoittanee syyttävällä sormella Trumpia itseään.

Katso puhe suorana kello 16 alkaen yllä olevalta videolta!

Ensimmäisen presidenttivuotensa aikana Biden on pyrkinyt pitkälti jättämään edeltäjänsä omaan arvoonsa, mutta tänään presidentin odotetaan sanovan Trumpin olleen vastuussa kongressitaloon tunkeutuneiden yllyttämisestä.

–  Odottaisin presidentti Bidenin tekevän selväksi Capitolilla tapahtuneen merkityksen ja presidentti Trumpin yksittäisen vastuun tuosta kaaoksesta ja verilöylystä, Valkoisen talon tiedottaja Jen Psaki kertoi keskiviikkona.

Psakin mukaan presidentti tiedostaa edeltäjänsä edustavan uhkaa demokratialle.

  • Katso pääkuvan videolta, millainen sotku kongressitaloon jäi mellakoitsijoiden jäljiltä. 

Oikeusministeriö aikoo saada syylliset tilille

Yhdysvaltain oikeusministeri Merrick Garland puolestaan kertoi keskiviikkona, että ministeriö aikoo yrittää saada mellakoihin syyllistyneet vastaamaan teoistaan heidän asemastaan huolimatta.

Garland painotti, ettei ihmisiin voida soveltaa eri sääntöjä sen mukaan, mihin poliittiseen puolueeseen tai ryhmään he kuuluvat.

–  Ystäville ja vihollisille ei voi olla eri sääntöjä, Garland sanoi.

Oikeusministeri alleviivasi, ettei eri sääntöjä voi olla myöskään niille, joilla on valtaa ja niille, joilla sitä ei ole.

Aiemmin keskiviikkona Capitolin nykyinen poliisipäällikkö Thomas Manger kertoi, ettei kongressin poliisijoukkoja päästä enää yllättämään viime vuoden tavoin.

Republikaanit ovat vähätelleet tapahtunutta

Capitol-kukkulan tapahtumia on kutsuttu hyökkäyksen ohella muun muassa mellakaksi, kapinaksi, vallankaappausyritykseksi, kansannousuksi, terrorismiksi ja protestiksi.

Yksien silmissä tunkeutuminen kongressitaloon oli osa Trumpin yritystä kumota vaalitulos ja häiritä demokraattista prosessia, jolloin vallankaappausyrityksestä puhuminen olisi oikeutettua. Toisten mielestä vallankaappausyritys on liian jyrkkä termi, koska se viittaisi suunniteltuun yritykseen anastaa valta. Kolmannet taas näkevät, että mellakoitsijat olivat oikealla asialla eikä Trumpia ainakaan voi syyttää väkivaltaisuuksista.

Sunnuntaina julkaistun ABC Newsin kyselyn mukaan 72 prosenttia yhdysvaltalaisista on sitä mieltä, että mellakoitsijat enimmäkseen uhkasivat demokratiaa. Neljäsosa vastaajista oli kuitenkin sitä mieltä, että osanottajat enimmäkseen suojelivat demokratiaa.

Vastaajista 58 prosenttia näki, että Trump oli paljon tai hyvin paljon vastuussa mellakasta, mutta 41 prosenttia katsoi, että hänellä oli vain vähän tai ei lainkaan vastuuta tapahtuneesta.

Konservatiivimedia ja moni republikaanien johtohahmoista on pyrkinyt vähättelemään hyökkäyksen vakavuutta.

Kysymys hyökkäyksen suunnitelmallisuudesta edelleen auki

Kysymys siitä, kuinka suunniteltu hyökkäys oli, on edelleen ilman varmaa vastausta. Asia on kongressin edustajainhuoneen viime kesänä perustetun erityiskomitean tutkinnan ytimessä.

Jos komitea löytää todisteita siitä, että hyökkäyksen taustalla oli koordinoitu yritys muuttaa vaalitulosta, se voi toimittaa todisteensa oikeusministeriölle. Ministeriö puolestaan voi päättää syytteiden nostamisesta. On siis yhä täysin mahdollista, että esimerkiksi Trump tai jotkut hänen avustajistaan saavat rikossyytteet loppiaisen hyökkäykseen liittyen.

Trump asetettiin edustajainhuoneessa jo viime tammikuussa virkasyytteeseen kapinaan lietsomisesta, mutta syyte ei mennyt läpi senaatissa.

Rinnakkain kongressin tutkinnan kanssa käynnissä on liittovaltion poliisin FBI:n tutkinta. Yli 725 henkilöä on saanut syytteet hyökkäykseen liittyen. FBI:n mukaan lista voi vielä kasvaa, sillä kaikkiaan lähes 2 000 ihmistä osallistui mellakkaan, eli enemmän kuin alun perin arvioitiin.

Lue myös:

    Uusimmat