Mike Myersin käsikirjoittama komedia muovasi toimittajan huumorintajua ja sen Suomen ensi-illasta on kulunut jo 25 vuotta.
Ensimmäinen varma muistikuva siitä, että olen nauranut katketakseni jollekin muulle kuin piirretyille ohjelmille televisiota katsoessa, liittyy hahmoon nimeltä Maxwell Smart.
Joskus 1980-luvun loppupuolella ja 1990-luvun alussa Yle näytti toisella pääkanavistaan 1960-luvun lopulla kuvattua Salainen agentti 86 -komediasarjaa, jossa agentti seikkaili, hämmensi ja nauratti muun muassa puhumalla (kirjaimellisesti) kenkäpuhelimeen.
Maxwell Smart oli parodia eri agenttihahmoista, muun muassa James Bondista sekä Vaaleanpunaisesta pantterista tutusta tarkastaja Clouseausta.
1990-luvun alussa vanhempani vuokrasivat videovuokraamosta kotiin katsottavaksi elokuvan nimeltä Mies ja alaston ase 2 1/2 (1991). Olen nähnyt tuon elokuvan niin monta kertaa, että osaan varmasti Frank Drebinin (Leslie Nielsen) ja muiden sen hahmojen vuorosanatkin ulkoa.
Kun tuo elokuva tuli televisiosta taannoin, en nauranut samanlaista hervotonta naurua kuin 1990-luvun alussa, mutta hymähtelin ja hymyilin hölmö virne huulilla.
Kolmas suuntaviiva omalle huumorintajulleni vedettiin vuoden 1992 loppupuolella. Heinäkuun 17. päivänä vuonna 1992 eli tänään tasan 25 vuotta sitten Suomessa sai ensi-iltansa elokuva nimeltä Wayne's World, joka iski tuolloin 11-vuotiaan pojan huumorihermoon täysillä.
Vaikka Wayne's Worldia mainostettiin "kreisikomediana", ei se sitä varsinaisesti ollut. Huumori oli toki pöhköä, mutta paikoin jopa kuivaa ja tilannesidonnaista. Wayne's World syntyi alun perin osaksi Saturday Night Live -ohjelmaa, mikä näkyy siinä, että elokuva on paikoin kuin sketsikokoelma.
Wayne's World kertoo kahdesta nuoresta kaveruksesta, Wayne Campbellista (elokuvan käsikirjoittanut Mike Myers) ja Garth Algarista (Dana Carvey), jotka kuvaavat omaa tv-show'taan Waynen vanhempien talon kellarissa.
Rob Lowen näyttelemä tuottaja Benjamin Kane kiinnostuu poikien ohjelmasta ja tarjoaa ohjelmalle sopimusta isolle tv-kanavalle. Wayne ja Garth suostuvat tarjoukseen, Wayne saa kauniin laulaja-basisti Cassandran (hurmaava Tia Carrere) ihastumaan häneen, mutta lopulta asiat eivät menekään suunnitellusti.
Ei tuossa juonessa ole mitään ihmeellistä, eihän?
Ei niin. Mutta kaikki, mitä elokuvassa tapahtuu, on. Kuten esimerkiksi kohtaus, jossa Wayne ja Garth päätyvät Alice Cooperin keikalle ja takahuoneeseen. Musiikkiin vakavasti hurahtaneen 11-vuotiaan mielestä se oli ehkä siisteintä ikinä.
Musiikkinörtin sydämeen jäivät pysyvästi myös kohtaus, jossa Wayne, Garth ja Cassandra vierailevat soitinliikkeessä ja Garth päätyy testaamaan rumpuja...
...sekä kohtaus, jossa Wayne ja Garth kavereineen laulavat Queen-klassikko Bohemian Rhapsodya pieneen autoon sulloutuneina.
Yhtenä oman huumorintajuni kehittymiseen vakavasti vaikuttaneena kohtauksena voi pitää myös kohtausta, jossa Wayne ja Garth keksivät hauskoja sanaleikkejä, joilla kuvailla ihastuksensa kohteita.
"If she were a president, she would be Baberaham Lincoln."
Wayne's Worldia voi siis syyttää monesta. Se on yhdessä Salainen agentti 86 -sarjan ja Mies ja alaston ase 2 1/2 -elokuvan kanssa muovannut ehkä eniten omaa huumorintajuani lapsena.
Samaan omakohtaisesti huumorintajullisesti merkittävimpien elokuva- ja tv-asioiden kategoriaan ovat noiden kolmen merkkipaalun lisäksi vuosien saatossa nousseet Monty Python -elokuvat Monty Pythonin hullu maailma (1975) ja Brianin elämä (1979), kotimainen Studio Julmahuvi (1998) ja Konttori-sarjan alkuperäinen brittiversio.
Wayne's World oli kriittisen teini-iän lähestyessä erittäin tärkeä elokuva. Sitä pystyi katsomaan vhs-nauhalta lukemattomia kertoja. Sen käänteet ja repliikit osaa ulkoa edelleen.
Luulen, että ne muistuvat mieleen vielä seuraavien 25 vuoden päästäkin.