Ulkoministeri kävi eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan vieraana. Mitään oleellista uutta ei tullut esille.
– Ei meidän viranomaiset, eikä ministerikään tiedä paljoa, kummasteli Pertti Salolainen (kok.).
Ei tiedetä ketä kaapparit olivat. "Ilmeisesti kukaan ei tiedä."
Ei tiedetä maksettiinko lunnaita.
–Mitään sellaista, mikä oleellisesti muuttaisi kuvaa, ei tullut esille, sanoo Salolainen.
Jos tämän enempää ei kerrota ulkoasiainvaliokunnalle, joka sentään on vaitiolovelvollinen – saattaa olla, että enempää ei todella tiedetä.
– Olen kertonut valiokunnalle kaiken minkä tiedän, myöntää ulkoministeri Erkki Tuomioja.
Se tiedetään, että kaapattu itävaltalainen ja suomalaiset olivat kidnapattuna eri paikoissa – ainakin osan aikaa.
Se selittäisi sen, että Itävallan lehdissä oloja on kuvattu katastrofaaliseksi ja Kalevan pariskunnan mukaan heitä kohdeltiin hyvin. Jopa vesi oli hyvää.
Edelleenkään ei tiedetä, miksi itävaltalaiseen Kurieriin oli vuodettu tieto, että suomalaiset olivat ylimielisiä ja pilasivat yhden vapautusoperaation.
"Ylimielisiä" – se on kiusallisen tuttu syytös suomalaisille.
Suomi hävisi äänestyksen YK:n turvaneuvostopaikasta, vaikka äänestyslupauksia oli yllin kyllin.
Asia tutkittiin kahteen kertaan ja pakkohan se oli myöntää, ulkomaisten diplomaattien mielestä suomalaiset olivat ylimielisiä.
Siihen nähden, että ulkoministeri Erkki Tuomioja on kehunut suomalaisten viranomaisten olleen yhteydessä kymmeniin ellei satoihin jemeniläisiin ja muihin viranomaisiin ja asiantuntijoihin – hän tietää yllättävän vähän.
Viranomaiset saivat tietoja jopa useiden maiden tiedustelupalveluilta. Luulisi, että näillä tiedoilla jo voitaisiin pitää erittäin todennäköisenä, että rahaa on liikkunut tämänkin kaappauksen yhteydessä. Kaikki asiantuntijat ovat sitä mieltä, että rahaa liikkuu aina näissä yhteyksissä. Mutta eivät suomalaiset viranomaiset.
Suomi antoi Itävallan hoitaa hankalimmat loppuneuvottelut, koska sillä oli kokemusta – ja hyvät suhteet Omaniin, joka on harjoittanut aiemminkin lunnasdiplomatiaa siinä toivossa, että maa saisi goodwilliä maailmalla.
Rahaa on.
Ulospäin näyttää siltä, että ulkoministeriö käänsi selkänsä loppunäytöksen likaiselle pelille, jossa rahaa siirtyi terroristeille.
Kun ei näe, eikä kuule, voi paremmalla omallatunnolla sanoa, ettei todella tiedä.
Jäätiinkö jotain velkaa Omanille?
Media on oma lukunsa.
Harvoin on maallinen kunnia vaihtunut niin äkkiväärästi avoimeen halveksuntaan.
Ensin media ylistettiin ja ihmeteltiin, kun se yhtenä rintamana salasi kaapattujen henkilöllisyyden. Sitten ääni kellossa vaihtui, kun ilma oli sakeanaan kysymyksiä ja huhuja.
Uhreja on syyllistetty jälkiviisastelemalla, että Atte Kalevaa varoitettiin ennakkoon.
Agenttitarinat, salaliittoteoriat ja sotilastausta ovat hämmentäneet mediaa.
Terrorismin tutkija kaapataan terroristien vangiksi – miten kiehtova tarinan aihio!
– Medialta on lähtenyt lapasesta, huikkaa ministeri hammasrivinsa välistä eduskunnassa.
– Miksi pelastaminen kohauttaa enemmän kuin itse kidnappaus?
Camoon, antakaa median tehdä ne tyhmät kysymykset.
Vastauksia pls Atte ja Leila Kaleva – kiitos etukäteen.