Kommentti: Ilokaasu – mahdoton kieltää?

 Ilokaasun myymistä päihdekäyttöön on yritetty kitkeä vuoden verran, mutta todellisuudessa kauppa elää ja voi hyvin.

Iso joukko viranomaisia kokoontui viime keväänä pohtimaan keinoja trendi-ilmiön poistamiseksi ja onnistuikin TUKESin johdolla eliminoimaan ison osan kauppiasta. Pääpaino oli yrityksissä, joiden markkinointi painottui aineen väärinkäyttötarkoituksiin.

Kaikki yritykset eivät kuitenkaan kadonneet.  

MTV Uutisten tutkiva ryhmä katsasti nykytarjonnan sekä ilokaasuliikkeessä että kauppojen nettisivuilla, ja sai hankittua ainetta juuri sen verran kuin halusi ilman, että kukaan uteli aineiden käyttötarkoitusta.

Päinvastoin, erään liikkeen työntekijä kertoi varsin avoimesti minkälaista käyttö päihteenä on, minkälaista tiliä kaupalla on tehty ja palkitsi toimittajan vielä reippaan sadan kapselin satsilla, kun tämä oli kuljettanut myyjää avaintenhakureissulla.

Toisen liikkeen tiskillä oli puolestaan pino netistä printattuja käyttöohjeita, joita lukemalla tyhmempikin tajuaa miten kaasusta saa parhaat pierut. 

Nettikaupasta voi puolestaan tilata muutaman päivän toimitusajalla jopa tuhansia kapseleita kotiovelle. Suomen Posti sekä Matkahuolto auttavat kuljetuksissa Viroon siirtyneitä yrittäjiä.

Nuori käyttäjäkunta


Kaljatölkit kädessään kivijalkakaupan aukeamista odottavat nuoret miehet saattavat toki olla kermansa vaahdottamiseen ilokaasua tarvitsevia konditoriaopiskelijoita, mutta totuus lienee jotain muuta. 

Myyjän mukaan myös muut kaupassa asioivat ovat samanikäisiä ja tulevat ostoksille pääasiassa perjantaisin ja lauantaisin heti kun liikkeen ovet aukeavat.

Miten kieltää?

Viranomaiset eivät ole siis onnistuneet kitkemään ilokaasun myyntiä päihteeksi, eikä ihme. Tuote on laillinen ja sille on myös laillista – joskin aika vähäistä – käyttöä. Ellei ostaja kerro aikovansa impata ilokaasua, ei nettikaupassa myyjä oikeastaan voi varmistua ostajan todellisista aikeista. Ja sama pätee tietenkin myös kivijalkamyymälässä selvinpäin esiintyvään asiakkaaseen. 

Mitä myynnille ehkä voitaisiin tehdä, olisi pakkausten enimmäismäärän myyntikielto. Yhdellä kapselilla kun vatkaa kermavaahtoa pari desiä, mutta päihdekäytössä sen vaikutus loppuu kahdessa minuutissa. Näin ollen illan aikana yhdellä juhlijalla kuluukin 15-30 kapselia. Ja näistä tekisi jo useamman litran kermavaahtoa.

Sellaista tyyppiä ei olekaan, joka tarvitsisi 6 000 kapselin erän kaasua vain kerman vaahdotukseen.

Lue myös:

    Uusimmat