Niin sanotusta STT:n dopingjupakasta kertovan tuoreen kirjan suurimmiksi roistoiksi eivät nouse sikamaisia korvausvaatimuksia esittäneet hiihtopomot. Pahimmin toimittaja Johanna Aatsaloa kohtelivat omat kollegat, kirjoittaa MTV Urheilun Antti Rämänen.
Aatsalo kertoo tänään julkaistussa kirjassaan Paljastus – tarina dopinguutisesta ja toimittajasta, joka haluttiin vaientaa (WSOY 2024), miten raakalaismaisen viharyöpyn kohteeksi hän joutui uutisoituaan vuonna 1998 hiihtäjä Jari Räsäsen tekemistä dopingaineostoksista.
Tapauksen ja sen vuosia jatkuneen oikeustaistelun yksityiskohtaisemmista käänteistä voit lukea tarkemmin tästä jutusta:
LUE LISÄÄ: Uutuuskirja: Suomea järisyttänyt dopinguutinen johti rajuihin uhkauksiin – ”Tyypit tulee ja ampuu minua polveen”
Kirja on luonnollisesti Aatsalon omakohtainen näkemys tapahtumien kulusta. Tapauksessa, joka horjutti hänen terveyttään ja vei ammatin lisäksi lopulta myös avioliiton, hän ansaitsee tulla kuulluksi.
STT:n rohkea uutisointi aiheutti tammikuussa 1998 valtavan mediamylläkän. Hiihtohullu kansa oli juuri valmistautumassa Naganon talviolympialaisiin, joiden ylle Räsästä koskenut uutisointi heitti pitkän varjon.
Hiihtoliitto leimasi uutisen ”salapoliisiromaaniksi” ja sen johtohahmot, puheenjohtaja Esko Aho ja toimitusjohtaja Esa Klinga aloittivat oikeustoimien valmistelut pohtimatta, voiko dopinguutisessa olla hitustakaan perää. Räsänenkin totesi MTV Uutisille, että jutun takana olevia odottaa miljoonan markan korvausvaatimus.
Vastausta edeltänyt toimittajan kysymys kuului, "oletko ihan varma, ettet ole käyttänyt mitään?"
(juttu jatkuu videon jälkeen)
3:40
Aho ja Klinga yleistivät uutisen koskemaan koko hiihtomaajoukkuetta ja liiton johtoa. Tätä vääristelyä he jatkoivat vielä oikeusistuimissa – hämmentävän menestyksekkäällä tavalla. Aatsalon uutinen leimattiin tarkoitukselliseksi sabotointiyritykseksi Suomen korkeita olympiatoiveita kohtaan. Kärsijöitä löytyi korvausvaatimuksineen liiton toimistolta kaikkiaan 18.
Kirja antaa karun kuvan ajasta, jolloin liitot ja päättäjät pystyivät painostuksellaan helposti vaikuttamaan urheilutoimitusten journalistisiin ratkaisuihin ottamalla suoraan yhteyttä päätoimittajiin tai jopa lehtikonsernien omistajiin. Tahot, joiden tehtäviin kuului valvoa väärinkäytöksiä, olivat itsekin sidoksissa huippu-urheiluun.
Yksittäiset toimittajat voitiin sulkea ulos tiedotustilaisuuksista – tai mikä pahempaa, jättää heidän kisa-akkreditointinsa hyväksymättä. Odotetun olympiareissun mahdollinen peruuntuminen sai myös Aatsalon omat kollegat kääntymään rajusti työtoveriaan vastaan.
”Nyt se ämmä saa mitä sen kuuluukin saada. Oikein isän kädestä”, Aatsalo kuuli kollegansa sanovan.
Juuri nämä kuvaukset aiheuttivat kirjaa lukiessa suurimmat tunnekuohut. Ahon ja Klingan sekä kuudentoista muun Hiihtoliiton valmennukseen ja luottamustehtäviin kuuluneiden sikamaisissa luvuissa pyörineet korvausvaatimukset ja heidän oikeussalissa esittämänsä teatteri ovat asia sinänsä. Aatsalon kirja antaa alhaisimman kuvan juuri urheilutoimittajista.
Oikeastaan vasta Lahden MM-kisojen dopingskandaali vuonna 2001 särki sen lasipallon, jonka sisällä suomalaiset urheilutoimittajat olivat varauksetta tehneet urheilusankarien rinnalla töitä saman tavoitteen eteen. Kun palloa ravisti, kaikki saivat mitalisateesta osansa, myös urheiluhullu kansa.
Siksi STT:n uutista ei edes haluttu uskoa. Kollegat arvostelivat juttua huonosti kirjoitetuksi ja toimittajaa hölmöksi untuvikoksi. Sieltä täältä esiin nousi huhu Aatsalon suhteesta päätoimittaja Kari Väisäsen kanssa.
Hänet erotettiin kaikessa hiljaisuudessa Urheilutoimittajain liitosta. Jopa STT:n uutistoimituksen ammattiosasto irtisanoutui uutisesta asian saaman julkisuuden takia.
Vielä sen jälkeen, kun Lahden MM-skandaali oli paljastanut Aatsalon olleen isomman vyyhdin jäljillä, hänet kierrettiin alalla kaukaa. Hänen selvältä näyttänyt nimityksensä Ratsastajainliiton viestintäpäälliköksi peruuntui yllättäen liiton hallituksen vastustuksen takia. Keskustelu Ylen radion urheilutoimituksen pomon Arto Terosen kanssa tiivistää, kuinka paljon sananvaltaa urheilupäättäjillä oli Radiokadun toisella puolella sijainneen Ylen toimintaan:
”Johanna, en mä voi sinua tänne ottaa. Minun pitää ajatella suhteitamme Suomen Liikuntaan ja Urheiluun”
***
Kirja ei nimestään huolimatta paljasta kovinkaan paljon itse jutun tekoprosessista. Tapahtumat lähtevät vyörymään elokuvamaisesti hetkestä, jolloin valmis uutinen päätetään STT:n toimituksessa julkaista. Kun tarinasta karsii pois Lahden MM-kisojen avaaman matopurkin ja sitä seuranneet tuomiot, alkuperäistä uutista Räsäsen ampullikaupoista voi pitää vähintäänkin rohkeana.
Monet uutisen todenperäisyyttä puoltaneet faktat tulivat esiin vasta, kun STT keräsi todisteita oikeuskäsittelyä varten.
Aatsalo ja STT:n päätoimittaja Väisänen ottivat tapauksessa valtavan henkilökohtaisen riskin. Sitä on kunnioitettava, mutta samalla täytyy hämmästellä heidän huimapäistä hyppyään, jonka päätymisestä edes tasajalka-alastuloon ei ollut riittäviä takeita.
Johanna Aatsalon kirja on kertomus paitsi yhden toimittajan läpikäymästä kohtuuttomasta koulusta myös vallasta ja sen väärinkäytöstä.