STT:n tammikuussa 1998 julkaisema uutinen hiihtäjä Jari Räsäsen ostamasta kasvuhormoniampullista paisui nopeasti sellaisiin mittasuhteisiin, että jutun kirjoittanut toimittaja Johanna Aatsalo sai perustellusti pelätä oman turvallisuutensa puolesta. Uutuuskirja tuo esiin joukon kummallisia käänteitä.
Aatsalon tänään julkaistu kirja Paljastus – tarina dopinguutisesta ja toimittajasta, joka haluttiin vaientaa (WSOY 2024) on perusteellinen perkaus uutisen käynnistämästä jupakasta, jota käsiteltiin oikeudessa vielä yli vuosikymmen vuoden 2001 Lahden dopingpommin räjähtämisen jälkeen.
Kirja on ennen kaikkea kertomus siitä, miten Aatsalo itse koki Suomen Hiihtoliiton esittämät valtavat korvausvaatimukset, vuosien oikeudenkäynnit ja häneen henkilökohtaisesti kohdistuneen vihan.
Itse dopinguutisen syntyyn tai oikeudessa käsiteltyyn vyyhtiin kirja tuo nimestään huolimatta vain melko vähän uutta tietoa. Yksi mielenkiintoinen paljastus liittyy jutun avaintodistajan perääntymiseen käräjäoikeudesta saamiensa rajujen uhkausten takia.
Kirjassa todistajaa kutsutaan ”savolaismieheksi”. Räsäsen ampullikaupoista kertoneen uutisen julkaisun jälkeen Aatsalo oli saanut vinkin itäsuomalaisesta miehestä, jolla oli oikeuskäsittelyn kannalta ratkaisevaa tietoa Räsäselle toimitetusta kasvuhormonista.
Pelokkaalta vaikuttanut mies lupautui aluksi todistamaan Helsingin käräjäoikeudessa, jossa Aatsalo ja STT:n päätoimittaja Kari Väisänen olivat syytettyinä Räsäseen ja kahdeksaantoista Hiihtoliiton nimeämään henkilöön kohdistuneesta julkisesta herjauksesta.
Aatsalo kävi STT:n palkkaaman asianajajan kanssa Savossa taivuttelemassa avaintodistajaansa mukaan kesällä 1999 pidettävään käräjäoikeuden istuntoon. Juuri ennen h-hetkeä mies kuitenkin perääntyi. Aatsalo muistaa hätääntyneen puhelun sisällön:

