Venäjän presidentti Vladimir Putinin eilinen tv-puhe sai entisen Moskovan-kirjeenvaihtajan mietteliääksi.
Puhe otettiin niin meillä kuin muuallakin aika sekavin tuntein vastaan; media ja tutkijat olivat kovin valmiina päivittelemään Putinin länsivastaista propagandaa ja Ukrainaan kohdistuvaa uhoa, mutta Venäjän kovasanainen presidentti ei nyt oikein vastannutkaan odotuksiin.
Sinänsä sitä en voi mitenkään ihmetellä, olen kyllä kuullut juuri sitä lajia Putinin suusta useissa tiedotustilaisuuksissa ennenkin, monta kertaa ihan livenäkin. Ehkäpä juuri siksi tämä puhe erottui ainakin minun korvaani.
Puheessa oli ilmauksia kuten: "Itse asiassa ymmärrän kyllä Maidanin mielenosoittajia, vaikken hyväksykään tällaista vallankaappausta." Toimittajan kysyessä pelkääkö hän sotilaallista yhteenottoa, Putin vastasi kärkevästi: "Ei, se ei huolestuta minua, koska meillä ei ole mitään aikeita sotia Ukrainan kanssa."
Missä nyt oli se sanaseppo joka vuonna 2008 Georgian sodan aikana sanoi Ranskan presidentti Nicolas Sarkozylle aikovansa hirttää Georgian presidentti Mihail Saakashvilin munistaan? Tai se, joka sanoi Yhdysvaltain entiselle presidenttiehdokkaalle John McCainille vuonna 2011: "Herra McCainia pidettiin Vietnamissa vuosia vankina. Ei ihme että hän on hullu". Tai se, joka Tshetshenian sodan aikana vuonna 1999 sanoi: "Me seuraamme näitä terroristeja vaikka paskahuussiin ja tapamme heidät sinne"?
Pointtini on, että Putin ei todellakaan seulo sanojaan edes kriisitilanteissa. Hän ei kertakaikkiaan harrasta diplomaattipuhetta.
Missä nyt oli se sanaseppo joka vuonna 2008 Georgian sodan aikana sanoi Ranskan presidentti Sarkozylle aikovansa hirttää presidentti Mihail Saakashvilin munistaan?
Älkää ymmärtäkö väärin: Olen täysin tietoinen siitä että Venäjän sotilaat ovat tunkeutuneet naapurimaahan ja Venäjä ilmiselvästi painostaa Ukrainaa sotilaallisten toimien uhalla. Tajuan kyllä että Putin piti edelleen pöydällä sen mahdollisuuden että joukkoja lähetettäisiin eteenpäin. Silti olisi tulkintavirhe kuitata eilinen puhe tyypilliseksi Putinin uhoksi, kun se ei sitä ollut.
Monet tutkijat ovat kuvailleet Putinin toimintaa tässä kriisissa hieman epärationaaliseksi. Pelin panokset ja strategia eivät ole ihan linjassa voittomahdollisuuksien kanssa. Useampi kuin yksi asiantuntija on sanonut: Tässä ei nyt mennä järjellä vaan tunteella.
Ja mistä se tunteellisuus johtuu? Kenties siitä että nyt ollaan alueella, joka on Putinille henkilökohtaisesti arka.
Silti olisi tulkintavirhe kuitata eilinen puhe tyypilliseksi Putinin uhoksi, kun se ei sitä ollut.
Ukrainan ja Venäjän läheinen suhde jos mikä on se viimeinen saareke joka Neuvostoliitosta on jäljellä. Toki Neuvostoliittoon kuului monia muitakin maita ja alueita, mutta väitän ettei millään niistä ole ollut yhtä voimakas veljeskansan side kuin Venäjällä ja Ukrainalla.
Putin on usein nostalgisoinut Neuvostoliittoa ja todennut sen romahtamisen olleen viime vuosisadan suurin geopoliittinen katastrofi. Hän on tosin myöntänyt, että siihen palaaminen olisi älytön idea.
– Olisihan naiivia yrittää palauttaa tai kopioida menneisyyttä. Mutta aika vaatii että meillä täytyy olla aiempaa tiiviimpi integraatio joka perustuu arvoihin, politiikkaan ja talouteen, Putin sanoi vuonna 2011.
Silti – juuri sen suuntaiseltahan Putinin konkreettinen toiminta näyttää, kaipuulta Neuvostoliittoon.
Miten muuten voi tulkita Putinin pyrkimyksen rakentaa entisistä neuvostomaista "Euraasian unioni" vuoteen 2015 mennessä? Mitä on vuonna 2010 käynnistynyt Venäjän, Valko-Venäjän ja Kazakstanin tulliliitto? Mitä viestiä välittää toisen maailmansodan voittojen ylitsepursuava muistelu - enkä tarkoita nyt pelkästään vuotuista voitonpäivän paraatia? Mitä oli Georgian sota vuonna 2008 ja mitä on Krimin sotilasoperaatio nyt?
Juuri sen suuntaiseltahan Putinin konkreettinen toiminta näyttää – kaipuulta Neuvostoliittoon.
Monet analyytikot ovatkin epäilleet, että Putinin piiloagendalla on nykyaikaan päivitetty kevytversio Neuvostoliitosta.
Silti unelma näyttää jo vähintäänkin kaukaiselta ellei suorastaan tuhoon tuomitulta. Sen todistavat reaktiot tähän sotaretkeen. Mielipidemittausten mukaan venäläiset suhtautuvat kielteisesti joukkojen lähettämiseen, vaikka maan sähköinen media rummuttaakin Venäjän virallista linjaa. Jopa Venäjän lähimmät kumppanimaat kuten Kazakstan ovat halunneet pysytellä tästä operaatiosta kaukana.
Vaikka Putin on avoimesti tavoitellut Venäjälle päättäjän roolia koko Euraasiassa, hänen on nyt kovin vaikea kiertää tosiasiaa: Venäjän merkittävin ja läheisin kumppani pyristelee parhaillaan pontevasti irti Moskovan valtapiiristä. Putinille on jäänyt vaihtoehdoksi pakottaa Ukraina pysymään kainalossaan aseella uhaten tai päästää se karkuun kohti länttä. Kolmas vaihtoehto on Ukrainan silpoutuminen venäläis- ja länsimielisiin alueisiin Krimin ajautuessa jäätyneeksi konfliktiksi Abhasian ja Etelä-Ossetian tapaan.
Eipä ihme että Venäjän suorasanainen presidentti on kerrankin vähän hiljainen. Ei ole olemassa hyvää tapaa viestiä kotimaahan että läheisin kumppani ja veljeskansa pysyy lähellä vain sotilaspelotteella. Millaisen ennusteen se antaa Euraasian unionille? Mitä se kertoo Moskovan valtapiirin tulevaisuudesta? Georgian Saakashvilistä Venäjällä saa kyllä sanoa yhtä ja toista, mutta ei Venäjällä kukaan halua "hirttää ukrainalaisia munistaan".
Putinin on vaikea kiertää sitä vaikutelmaa, että kahden entisen neuvostomaan ennen niin läheinen, viime vuosina tuskaisen riitaisaksi käynyt parisuhde näyttää lopultakin olevan päättymässä. Eropaperit ovat vetämässä, uudet kumppanit herättävät katkeruutta, ja nyt riidellään lapsista ja omaisuudesta. Hyvästi menneet loiston päivät.