Siitä on nyt tasan 104 päivää, 7 tuntia ja kolme minuuttia, kun ensimmäinen kuva kynttilöiden valossa lepäävistä joulutortuista pompahti puhelimeni näytölleni. Tästä hetkestä tiesin, että se olisi menoa.
Kesäaika ei ollut vielä edes päättynyt, kun joulukalenterien ja suklaapukkien kirjo alkoi näkyä kauppojen hyllyillä, lelukuvastoista nyt puhumattakaan. Joululaulut, erilaiset vilkkuvat valot, kuuset ja aina niin iloiset tontut alkoivat häiritä täry- ja sarveiskalvojani yhä enemmän mitä lähemmäs joulua on päästy. Jos kuulut niiden ihmisten joukkoon, joiden vuoksi olen joutunut kulkemaan pipo silmillä jo useamman kuukauden, toivon, että tunnet nyt pistoksen sydämessäsi. Kyllä, myös sinä Jani.
Älkää nyt ymmärtäkö väärin, en sinänsä voi sanoa vihaavani joulua, vaan kaikkea sen mukanaan tuomaa pakkoa. Kaikesta tekemisestä, mikä ei liity jouluun, pitää syyllistyä.
Esimerkiksi Salkkareiden katseleminen tuottaa syyllisyyttä, kun löhöilyn sijaan pitäisi olla suorittamassa joulusiivousta, rynnimässä kaupoissa pää punaisena ja siivoamassa kaappien nurkkia. Kahvilla käyminen tuottaa syyllisyyttä, sillä nautiskelun sijaan ennen joulua kuuluisi nipistää muutama kilo pois, jotta jouluna saisi sitten vetää kaksin käsin navan täyteen suklaata ja muita niin kutsuttua herkkuja, joista harva edes aidosti pitää. Jokainen hetki, jota et käytä glögilasi kädessä joulukortteja askarrellen, tuottaa syyllisyyttä. Huh, jo pelkkä ajatuskin hengästyttää.
Ja entä sitten itse jouluaatto, tuo kuuluisa päivä, jota varten on hössötetty monta kuukautta. MTV Lifestylen uutisen mukaan terveydenalan ammattilaiset rinnastavat joulun ja uudenvuoden aiheuttaman stressin jopa väkivallan uhan kaltaisiin tilanteisiin. Enkä ihmettele yhtään, miksi!
Jouluaatto alkaa kuten mikä tahansa muukin aamu, kuitenkin sillä erotuksella, että yleensä tässä vaiheessa sisään kannetaan neulasia karistava kallis havupuu, jonka oksiin ripustetaan surullisen näköisiä koristeita, jotka joku sukulaislapsi on askarrellut 20 vuotta sitten. Sitten syödään puuroa ja mennään saunaan. Syödään, juodaan ja tapellaan. Odotetaan oveen kolkuttavaa valkopartaista heppua, jonka tuntitaksa viiden minuutin vierailusta voi nousta henkeäsalpaavaksi.
"Jäljelle jää vähintään yhden tuhotun sademetsän verran revittyä joulupaperia ja valtava luottokorttimaksu, joka tykyttää uhkaavasti takaraivossa."
Sitten nauretaan, itketään tai hymistellään riippuen siitä, mitä tämä tuntematon heppu on sinulle tällä kertaa tuonut. Jäljelle jää vähintään yhden tuhotun sademetsän verran revittyä joulupaperia ja valtava luottokorttimaksu, joka tykyttää uhkaavasti takaraivossa.
Joulupäivänä olohuoneessa odottaa edelleen sotku ja seuraavan viikon ateriat koostuvat joulupöydän tähteistä. Tässä vaiheessa moni on saattanut jo huolestua vyötärölle kertyneistä joulukiloista. Ai että, kyllä se joulu on ihmisen parasta aikaa.
P.S. Täytyy myöntää, että tämän syksyn aikana olen pikkuhiljaa alkanut lämmitä joululle. Matkaa on kuitenkin vielä siihen, että kävelisin vapaaehtoisesti Stockmannin jouluosaston läpi.
Kirjoittaja on periaatteellisista syistä joulua vastustava henkilö, joka käy salaa tunnelmoimassa joulutoreilla ja ostaa joka vuosi vähintään kaksi joulukalenteria.
Jos nyt pahoitit mielesi, voit rauhoittua katselemalla seuraavan videon perinteisestä joulukoristeesta.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.