Torstaina saateltiin hautaan yhteiskuntasopimuksen ohella kenties toinenkin ruumis: kepeät mullat suomalaisen konsensuksen tuotteelle nimeltä kolmikanta. Mutta kuka on tarinan konna, kenelle jää Musta Pekka kouraan?
Suomi elää pahinta kriisiään sitten sotavuosien, sanovat talousviisaat.
Kaivattuja kasvulukuja löytyy sieltä, mistä niitä ei pitäisi löytyä: työttömyydestä ja valtion velasta.
Kansantalouden kasvuluvut menevät sen sijaan alaspäin - pahiten koko Euroopassa. Kreikalle ja Euroopalle talousviisautta opettanut Suomi on sillä tiellä, että jahka troikka (komissio, EKP, IMF) saa Kreikan sotkut hoidettua, edessä on kohta matka Suomeen.
Kriisitietoisuus ei ole vielä riittävä, sanoi pääministeri Juha Sipilä (kesk.), kun työmarkkinajärjestöt tekivät neliraajajarrutuksen eivätkä lähteneet mukaan tekemään yhteiskuntasopimusta. Näkemykseen on helppo yhtyä.
Mitään ei ole opittu 24 vuodessa.
Silloinkin ay-liike (SAK:n liitot) kaatoi Esko Ahon (kesk.) yhteiskuntasopimuksen, vaikka sen takuumiehenä oli tuolloinen demari-ikoni Kalevi Sorsa. Sopimus kaatui - ja valittiin kivikkoinen tie, jonka töyssyt tuntuvat vieläkin.
1991 työkalupakissa oli kuitenkin devalvaatio ja Suomi pelastui, kun markka päästettiin devalvaatioiden jälkeen viimein kellumaan.
Nyt D-korttia ei ole, kiitos euron, joten asia pitäisi hoitaa sisäisesti. Kyse on Suomen kilpailukyvystä ja käytännössä se tarkoittaa joka tapauksessa myös ansiotason laskua. Se tapahtuu joko hallitusti tai hallitsemattomasti. Herrojen suureläkkeisiin ja palkkoihin on turha tuijotella: köyhää ja työläistä tulevat leikkaukset kirpaisevat joka tapauksessa eniten, kuten aina muutenkin. Näin on aina ollut ja on aina oleva, kuten Mika Waltarin romaanihahmo Kaptah sanoisi.
Nyt kun yhteiskuntasopimus otettiin hengiltä jo kohtuun, maksumiehiksi joutuvat myös eläkeläiset, lapsiperheet, opiskelijat eli sanalla sanoen kaikki. Hallitus miettii parhaillaan, mistä rahat revitään.