Mainos

Kolmekymppinen Kingis on suomalaisten suosikki

Kingis-jäätelöpuikko on ollut suomalaisten suosiossa jo 30 vuotta. Markkinoille tullessaan Kingis-puikot vietiin käsistä: kysyntä oli niin suurta, etteivät tuotantomäärät pysyneet kysynnän perässä.

Kingis tuli markkinoille 1.4.1980 ja juhlii siis tänä vuonna 30-vuotissyntymäpäiviään. Markkinoille tullessaan Kingis oli Suomen ensimmäinen iso jäätelöpuikko.

Kingis on syntymästään saakka ollut kuluttajien mielestä nuorekas ja uudenlainen jäätelö. Se on monelle lapsuudesta tuttu jäätelöpuikko. Nykyään Kingiksellä on uskollinen kannattajajoukko, joka koostuu kaikenikäisistä miehistä ja naisista – useille heistä Kingis on maistunut alusta lähtien.

Kasvava kuningasperhe

Kingiksen suosio piilee jäätelöpuikon kolmessa herkullisessa kerroksessa. Täyteläisen kuorrutteen alta paljastuu maukasta jäätelöä, jonka ytimenä on suuri sydän.

30-vuotisen taipaleensa aikana Kingistä on myyty jo satoja miljoonia kappaleita. Menestystarinan taustalla on jatkuva uudistuminen. Makuvalikoimaa muokataan ja kehitetään koko ajan suomalaisten makutrendien mukaan.

Juhlavuoden kunniaksi Kingis Original vanilja kääriytyy retrokääreeseen. Kingiksen pakkaus haluttiin alun perin metallinhohtopaperille, jossa päävärinä oli kulta. Pakkaukseen painettu kruunu symboloi Kingistä jäätelöpuikkojen kuninkaana.

Teksti: MTV3

Kuvat: Ingman

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.