YK:n pääsihteeri Kofi Annan ylisti keskiviikkona Beatlesin George Harrisonia päivällisillä, joilla juhlistettiin 50 vuoden ajanjaksoa, jona kuuluisuudet ovat toimineet YK:n hyväntahdonlähettiläinä. Annan sanoo, että edesmenneen Harrisonin työ Bangladeshin puolesta 1970-luvulla oli alku yhteiskunnalliselle aktivismille.
- George Harrison oli ensimmäinen, joka ymmärsi ja käytti rockmusiikin voimaa motivoida ihmisiä omaksumaan itseään suurempia asioita, sanoo Annan. - Pelkästään Georgen herkkä ja henkevä musiikki ei herättänyt syvää iloa ja liikutusta miljoonissa ihmisissä ympäri maailmaa. Hänen luonteensa, myötätuntonsa, omatuntonsa ja humaaniutensa olivat enemmän. Kun George kuuli avunpyynnön, hän halusi vastata siihen.
Harrison, joka kuoli syöpään kaksi vuotta sitten, piti New Yorkin Madison Square Gardenissa vuonna 1971 ensimmäisen suuren hyväntekeväisyyskonsertin, jossa esiintyi useita tähtiä. - Yli 30 vuoden kuluessa tämän kaltainen hyväntekeväisyys kuuluisuuksien keskuudessa on monikertaistunut, laajentunut ja saanut uusia muotoja, sanoo Annan. - On vaikeaa kuvitella, miten tämä kaikki olisi tapahtunut ilman George Harrisonin ja hänen kitaransa osuutta.
Uusimmat
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
20:14
Aivosyövästä selvinnyt Karita suuntasi Mount Everestille: "Oli elämä ennen ja elämä jälkeen"
-
20:09
Manchester City on jälleen Valioliigan mestari!
-
19:43
MM-kisoissa taas älyttömät murskajaiset – pistepörssiin uusi kärkinimi
-
Lataa lisää