The Beatles julkaisi viimeisen kappaleensa – tältä se kuulostaa

The Beatlesin viimeinen kappale Now and Then on John Lennonin säveltämä ja laulama. 

The Beatlesin viimeinen kappale ja John Lennonin säveltämä ja laulama Now and Then julkaistaan maailmanlaajuisesti 2. marraskuuta. Sir Paul McCartney, Ringo Starr ja George Harrison työstivät biisiä 90-luvulla ja se viimeisteltiin vuonna 2022. Kappaleen musiikkivideo julkaistaan 3. marraskuuta. 

Voit kuunnella Now and Then -kappaleen alta.

Lennon kuoli vuonna 1980, ja Harrison vuonna 2001. 

Lennon sävelsi kappaleen 1970-luvun lopulla ja äänitti siitä demon säestäen itseään pianolla kotonaan. Vuonna 1994 hänen puolisonsa Yoko Ono antoi kappaleen muille The Beatlesin jäsenille yhdessä Free As A Bird - ja Real Love -demojen kanssa. Kaksi jälkimmäistä demoa bändi on jo viimeistelty ja julkaistu. 

Tuon ajan teknologialla ei kuitenkaan saatu Lennonin laulua ja pianoa erotettua toisistaan ennen vuotta 2022. Now and then -kappaleessa onkin käytetty apuna tekoälyä, ja se sisältää myös Harrisonin kitaratallenteita 1990-luvulta. 

McCartney sanoi lausunnossaan 26. lokakuuta, että Lennonin äänen kuuleminen valmiilla kappaleella oli syvällinen kokemus. 

– Se on aika tunteikasta. Ja me kaikki soitamme sillä (kappaleella), se on aito Beatles-äänitys, McCartney kertoi. 

Myös Starrissa Lennonin äänen kuuleminen herätti tunteita. 

– Saimme hänet lähimmäksi samaan huoneeseen, mitä ikinä tulemme saamaan. Se oli todella tunteellista meille kaikille. Tuntui kuin John olisi ollut siellä, Starr kertoi tuntemuksistaan lausunnossaan. 

10. marraskuuta ilmestyy laajennetut versiot The Beatlesin kokoelmista 1962–1966 (The Red Album) ja 1967–1970 (The Blue Album).

Lähde: CNN

Lue myös:

    Uusimmat