Ammattinyrkkeilijä Robert Heleniuksen isä ja valmentaja Karl Helenius ilmoitti perjantaina, että hän aikoo tehdä rikosilmoituksen poikansa nyrkkeilytallista Sauerlandista.
Helenius on yrittänyt eroon Sauerlandista, mutta se ei ole onnistunut. Hänen piti otella maaliskuussa Suomessa, mutta Sauerland ei antanut minkäänlaista myönnytyksiä suomalaisneuvottelijoille. Käytännössä Sauerland-sopimus siis esti ottelun. Karl Helenius uskoo, että seuraava ottelu on vielä ennen kesää.
– Meillä ei ole minkäänlaista kiirettä. Oikeuden päätöksen jälkeen aloitetaan suunnittelemaan seuraavaa ottelua, Karl Helenius sanoi MTV Sportille.
Hänen mukaansa "Robbe" on valmis nousemaan jo nyt kehään. Hän sanoi valmennettavansa olevan kovemmassa kunnossa kuin esimerkiksi ennen Dereck Chisora -ottelua. Karl Heleniuksen tavoite on, että Robert kohtaisi Vladimir Klithskon MM-ottelussa vuonna 2015. Vaikka kiista Sauerlandin kanssa jatkuu, hän uskoo aikataulun pitävän.
– Olen aiemmin veikannut vuotta 2015 ja pidän siitä kiinni. Se olisi ottelu numero 23 Robbelle.
Helenius on otellut ammattilaisena 19 ottelua ja voittanut kaikki. Väliin mahtuisi siis vielä kolme ottelua ennen suurta tavoitetta. Sauerlandin mukaan Heleniuksen sopimus on kuitenkin voimassa vielä kolme vuotta, ensin optiovuosi 2014 ja päälle kaksi vuotta sairauslomien takia. Tallista pitäisi siis päästä irti.
– Klitshko on ollut siitä hyvä, että managerit eivät neuvottele Sauerlandin kanssa ollenkaan. He ovat olleet yhteydessä Suomeen jo sen jälkeen, kun kuulivat, että Robbe on lähdössä pois Sauerlandilta, isä-Helenius kertoi.
Uhkailtu oikeudella ja liittojen boikotilla
Karl Helenius kertoi, että Robert on Sauerlandille velkaa, ja summissa puhutaan "kymmenistä tuhansista". Velat ovat kertyneet loukkaantumisten hoidoista sekä ennakkoon maksetuista palkoista. Karl Helenius yrittää rikosilmoituksen avulla saada oikeuden päätöksen siitä, että hänen poikansa voi harjoittaa ammattiaan ilman Sauerlandin estelyä.
– Heillä on niin paljon valtaa. He uhkailivat jo, että nyrkkeilyliitot eivät anna yhtään ottelijaa Robertia vastaan. Jos tallilla on niin paljon valtaa, että se pystyy märäämään, ettei saa vastustajaa, niin se on aivan kauhistuttavaa, Karl Helenius sanoi lehdistötilaisuudessa.
Karl Helenius kertoi myös, että toiseltakin puolelta saatetaan alkaa oikeustoimiin. Tai ainakin niillä on uhkailtu.
Heleniuksella jättivelka tallilleen – isä tekee rikosilmoituksen
Helenius olkapää hajalla Chisora-otteluun – "Tallin mukaan kunnossa"