KKO ei purkanut tupakkajutun tuomiota

Korkein oikeus on hylännyt purkuhakemuksen, joka koski niin sanotun tupakkajutun tuomiota. Tuomion purkua oli anonut tupakkayhtiöiltä vahingonkorvauksia hakeneen edesmenneen tupakoitsijan leski.

Yli 40 vuotta tupakoinut tamperelainen Pentti Aho nosti kanteen Rettigiä ja British American Tobacco Nordicia (entinen Suomen Tupakka) vastaan jo vuonna 1988. Hän menehtyi kurkunpään syöpään kesken oikeusprosessin, jota ovat jatkaneet hänen leskensä ja poikansa.

Toissa vuonna antamassaan ennakkoratkaisussaan KKO katsoi, että tupakkayhtiöt eivät olleet korvausvastuussa Aholle tupakanpoltosta aiheutuneista vahingoista, joten korvausvaatimukset hylättiin. Leski haki tämän tuomion purkamista.

Leski perusteli purkuhakemustaan sillä, että tupakkayhtiöt hänen mukaansa laiminlöivät velvollisuutensa varoittaa kuluttajia tupakan vaaroista, ja yhtiöiden mainonta oli harhaanjohtavaa. Lisäksi tupakan valmistus ja myynti olivat lesken mielestä kiellettyjä tupakkalain voimaantuloon eli vuoteen 1977 asti.

Purkuhakemuksen perustelut olivat kutakuinkin samat kuin alkuperäisen kanteen. Siitä antamassaan tuomiossa KKO katsoi, että yhtiöillä ei näytetty olleen tupakan vaarallisuudesta sellaisia tietoja, jotka olisivat viranomaisten tietoon tullessaan aiheuttaneet tupakan kieltämisen. Yhtiöt eivät myöskään laiminlyöneet sellaisia varotoimia, jotka olisivat voineet merkittävästi vaikuttaa kuluttajien käyttäytymiseen.

KKO otti huomioon myös sen, että tupakan haitat olivat laajalti ja yleisesti tiedossa ja että Aho otti tietoisen riskin jatkaessaan tupakointia.

Ahon ja hänen oikeudenomistajiensa vaatimukset hylättiin kaikissa oikeusasteissa. KKO:n taannoista ennakkoratkaisua odotettiin mielenkiinnolla myös muualla Euroopassa. Kyseessä oli tiettävästi Euroopan ensimmäinen ennakkopäätös jutussa, jossa tupakoitsija haki tupakkayhtiöiltä korvauksia tuotevastuun nojalla.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat