Kristiina Markkanen ja Leena Virtanen: Wivi & Hanna, arkkitehdin ja kauppaneuvoksen yhteiset vuodet (Atena 2021)
Arkkitehdin ja kauppaneuvoksen yhteiset vuodet on mielenkiintoinen sukellus 1800-luvun lopulla syntyneiden kahden suomalaisen merkittävän naisen elämään.
Wivi Lönn (1872 - 1966) oli Suomen ensimmäisiä naisarkkitehtejä ja Hanna Parviainen (1874 - 1938) toimi pitkään Jyväskylän lähellä Säynätsalon tehdasyhteisössä omistajana ja toimitusjohtajana.
Kirjan lähtökohtana on ollut tuoda esille nimenomaan vähemmälle huomiolle jääneen kahden naisvaikuttajan elämää. Kirjoittajat kysyvät, johtuuko näiden kahden naisen jääminen marginaaliin siitä, että he olivat naisia, naimattomia ja mahdollisesti pariskunta?
Kirjan kirjoittajien ongelmana on ollut, että kummastakaan naisesta ei ole jäänyt kovinkaan paljon lähdemateriaalia jälkipolville. Kummankin naiset työt tiedetään mutta tehdas tai rakennukset eivät enää kerro niiden tekijöistä. Koska heillä ei lisäksi ollut lapsia, muistojakin on siirtynyt jälkipolville vähänlaisesti.
Itse naisten mahdollisesta romanttisesta suhteesta ei ole mitään muuta tietoa kuin että nämä naiset asuivat yhdessä ja tekivät kuukausien yhteismatkoja Eurooppaan. Kirja yrittääkin paikata vähäisiä tietoja kertomalla aikakautensa historiasta. Kirjassa on esimerkiksi yksi luku naisten välisistä liitoista sata vuotta sitten. Tuolloin käytettiin aikansa romaanin nimeen pohjautunutta “Bostonin liitto”-sanaparia lesbosuhteista.
Naiset vapautettiin holhouksesta
Kun Lönn ja Parviainen 1870-luvulla syntyivät, Suomi teollistui ja kaupungistui nopeasti. Vasta vuonna 1864 asetus oli vapauttanut 25 vuotta täyttäneet naimattomat naiset miesten holhouksesta. Tämä asetus helpotti juuri Lönnin ja Parviaisen elämää, jotka pystyivät naimattomina elämään tuon ajan Suomessa lähes yhtä vapaata elämää kuin miehet.
Juuri kuvaukset naisten yhteiskunnallisen aseman paranemisesta edellisen vuosisadan vaihteessa ovat mielenkiintoista luettavaa. Wivi Lönn oli luokkaretkellä ylöspäin, Hanna Parviainen eli puolestaan perinteistä rikkaan elämää opiskelemalla ulkomailla ja perimällä tehtaan ja asemansa.
Lönn ei pitänyt jugendista
Lönn antoi viimeisinä elinvuosinaan 1960-luvulla haastatteluja, joissa hän kertoo muun muassa, että hän ei pitänyt nuoruutensa jugendia juuri arvossaan. Lönn sanoi olevansa käytännöllinen arkkitehti, jolle taiteellisuus ei ollut vahva puoli.
Hän myös kertoi avustaneensa aikansa tähtiarkkitehteja Geselius-Lindgren-Saarinen-trioa aina, kun apua tarvittiin. Kirjan kirjoittajat asemoivat Lönnin aikansa merkittävien arkkitehtien joukkoon, vaikka historiankirjoihin on jäänyt pääasiassa kuvauksia ajan miesarkkitehdeistä.
Nykypäivän ihminen voi tehdä omat johtopäätöksensä Lönnin arkkitehtuurista muun muassa Tampereella ja Tallinnassa. Viimeksi mainitussa hän suunnitteli Estonia teatterin yhdessä Armas Lindgrenin kanssa. Tampereelle Lönn perusti toimistonsa ja piirsi useita rakennuksia. Esimerkiksi edelleen pystyssä oleva Tampereen paloasema aiheutti kysymyksiä, voiko nainen suunnitella taloa, jossa raavaat miehet työskentelevät.
Parviainen aikansa merkittävä teollisuusnainen
Hanna Parviaisen elämän kuvaukset ovat mielenkiintoinen kurkistus sadan vuoden takaiseen rikkaan suomalaisen tehdassuvun elämään. Sekä miehillä että naisilla oli tietyt roolit, joita heidän odotettiin noudattavan. Naisen, myös varakkaan, kuului olla nöyrä, mennä naimisiin ja olla lasten kanssa. Tätä Parviainen ei tehnyt, vaikka oli suunnitellut avioliittoa. Toisaalta hän ei jäänyt marginaaliin vaan perittyään sukutehtaan, hän johti sitten tarmolla ja rakensi tehdasyhteisöön asuntoja ja kirkon.
Parviainen osasi myös Lönnin tavoin juhlia, pitää suuria päivällisiä ja hyödyntää sosiaalisia suhteitaan. Tosin 30-luvun lama-aika johti lopulta tehtaan omistuksen siirtymiseen pankeille.
Kirjassa tuodaan myös esille, että pankkimiehet eivät täysin luottaneet Parviaiseen. Lisäksi kerrotaaan, kuinka Parviainen tehtaineen joutui huijausyrityksen kohteeksi. Asia ratkesi oikeudessa lopulta Parviaisen hyväksi mutta vasta hänen kuolemansa jälkeen.
Naisasialiike ei sytyttänyt
Vaikka molemmat naiset olivat taitavia edelläkävijöitä ja osasivat hyödyntää muun muassa naisverkostoja, tasa-arvoliikkeeseen he eivät osallistuneet. Kirjoittajien mukaan ajan porvarillinen naisliike oli vastenmielisen perinteinen, siis miesten auktoriteettia korostava. Vastaavasti Miina Sillanpään edustama työväenliikkeen naisliike oli väärällä puolella luokkajakoa.
Kirjassa kerrotaan paljon Lönnin ja Parviaisen jopa kuukausia kestäneistä lomamatkoista eri puolille Eurooppaa. Elämästä he ainakin osasivat nauttia ja siinä auttoi kummankin varsin varakas asema eli taloudellinen riippumattomuus.