Kroonisesta kivusta kärsivä Liisa Mikkonen kertoo, miten lähipiirin ja kipuilevan itsensä kannattaa suhtautua tilanteeseen.
Kipukroonikko
- Kipu ei lopeta aktiivista elämää. Toiminta on tärkeää niin fyysisen kuin henkisen hyvinvoinnin kannalta.
- Sairauden rajoittaessa jokapäiväistä elämää, opi kuuntelemaan itseäsi ja toimimaan kivun suhteen järkevissä rajoissa.
- Aseta itsellesi tavoitteita. Realistisia päämääriä on mahdollista saavuttaa askel kerrallaan.
- Jännitystila voimistaa kivun tuntemusta. Opettele erilaisia rentoutustekniikoita ja pyri rentoutumaan aina kuin mahdollista.
- Puhu tuntemuksistasi. Ellet kerro ääneen, eivät ympärillä olevat ihmiset välttämättä ymmärrä miltä kivun kanssa eläminen sinusta tuntuu.
- Ota oikeus omaan elämään. Jos kipu pahenee, voit hyvällä omalla tunnolla muuttaa suunnitelmia, tuskaisena sinusta ei saa hyvää seuramiestä.
- Masentuminen ei ole häpeä. Pitkään jatkunut kipu rasittaa fyysisen jaksamisen lisäksi myös henkistä jaksamista.
- Kipu on aina todellista. Älä anna vähättelyn pahoittaa mieltäsi.
Läheinen
- Olet edelleen kipupotilaan puoliso/vanhempi/lapsi/läheinen. Pyri pitämään suhde mahdollisimman normaalina.
- Älä lähde mukaan potilaan kipuihin. Jos kipupotilas nousee ylös ja irvistää, häneltä ei pidä tiedustella välittömästi, että koskeeko.
- Kipu ei tarvitse tukea, mutta ihminen tarvitsee.
- Tiedä mitkä kipuilevan kyvyt ja rajoitukset ovat, mutta älä muistuta kroonisesta kivusta kärsivää liiallisesta toiminnasta vain koska tiedät sen lisäävän hänen kipujaan.
- Älä passivoi potilasta ja kannusta kipua. Auta jos tarve on todellista, äläkä tee avusta numeroa.
- Ota tilaa ja aikaa itsellesi. Sinun ei tarvitse olla superihminen, eikä ole heikkoutta pyytää apua.
- Voit sanoa "ei" ilman syyllisyyden tunnetta. Kivusta kärsiminen ei tarkoita sitä, että kipupotilaan tulisi aina saada tahtonsa läpi.
- Puhu tuntemuksistasi. Ellet kerro ääneen, ei kipupotilas välttämättä ymmärrä miltä tilanteet sinusta tuntuvat.
- Ihminen on paljon enemmän kuin vain kipu.
Studio55/Jenni Kokkonen