Kevyempi joulupöytä

Jos kinkku, kalkkuna ja kermaiset laatikot kyllästyttävät, voi joulumenusta loihtia myös kevyen ja raikkaan. Katso ihanat reseptit!

Kevyempi joulupöytä syntyy suosimalla kalaa ja kasviksia sekä korvaamalla raskaat, suklaiset jälkiruoat esimerkiksi jäädykkeellä tai smoothiella. Perinneherkuista kevyeen joulupöytään sopii hyvin rosolli, ja myös laatikoista voi tuunata kevyemmät versiot.

Keventäjien basilika-graavisiika

300 g siikafileetä , nahkoineen ja rasvoineen n. 400 g
1,5 tl karkeaa merisuolaa
0,25 tl sokeria
tilliä (tuoretta)

Tarjoiluun:

1,5 rkl lime-tai sitruunamehua
1 rkl oliiviöljyä
vähän sitruunan kuorta
basilikaa
musta- tai valkopippuria myllystä

Nypi siikafileestä ruodot pois, jos niitä ei ole poistettu. Ripottele pinnalle merisuola ja sokeri tasaisesti. Nosta päälle tilliä. Kietaise voipaperiin ja nosta paketti muovipussiin. Anna graavaantua jääkaapissa muutama tunti tai yön yli. Samalla vaivalla valmistuu kaksi fileetä.

Vedä veitsen lappeella tillit pois pinnasta ja leikkaa filee vinottain ohuiksi siivuiksi. Nosta ne tarjoilulautaselle. Pirskota päälle sitruunamehu ja öljy. Ripottele pinnalle raastettua sitruunan kuorta ja basilikanlehtiä.

Anna maustua jonkin aikaa kylmässä. Rouhaise pinnalle vähän musta- tai valkopippuria myllystä ennen tarjoilua tai nosta pippurimylly pöytään. Nauti alkuruuaksi esim. hyvän ruis- tai muun täysjyväleivän kanssa.

Yksi annos on n. 50 g.

Roseepippurigraavilohi

1 kg lohifileetä
noin 1,5 dl karkeaa merisuolaa
1 rkl sokeria
2 rkl rosepippuria
10 tillinoksaa
(tilkka konjakkia)

Puhdista lohifileestä kylkiruodot ja rustot. Ripottele pellin tai astian pohjalle karkeaa merisuolaa. Aseta lohifilee astiaan nahkapuoli suolaa päin. Murskaa rosepippurit kevyesti huhmareessa. Murskaa tillinoksia hieman veitsen lappeella. Pyyhi kalan pinta halutessasi konjakilla.

Ripottele suola ja rosepippurit lohen pintaan tasaisesti. Ripottele pinnalle myös sokeri ja aseta tillinoksat kalan päälle. Aseta pinnalle voipaperi ja kevyt paino, esim. lautanen.

Anna kalan graavaantua kylmässä mieluummin puolitoista vuorokautta. Poista pinnalta paino, pyyhi ylimääräiset mausteet pois kalan pinnalta ja siivuta kala ohuesti tarjolle.

Keventäjät: Yrteillä maustettu siika uunissa

800 g ruodotonta siikaa
0,5 tl merisuolaa hienokiteistä
1 tl musta- tai valkopippuria myllystä
tuoretta timjamia, basilikaa tai rosmariinia
tuoreita persiljan oksia
30 g kevätsipulia
1 dl valkoviiniä, kuivaa
1 dl vettä
2 tl oliiviöljyä

Suomusta ja poista siiasta sisälmykset ja kidukset tai pyydä kauppiasta tekemään työ. Pyyhkäise siika talouspaperilla.

Levitä sopivan kokoiseen uunivuokan muutama kevätsipuli tai persiljanoksia ja nosta päälle suolalla ja pippurilla maustettu siika. Työnnä siian vatsaonteloon pari kevätsipulia ja useita yrtinoksia. Nosta yrttejä myös siian päälle. Viipaloi sitruunasta muutama viipale ja nosta ne siian päälle ja osa viereen. Mehu valuu kypsästä sitruunasta herkullisena.

Voit lisätä vuokaan myös kasviksia esim. lohkottuja sipuleita, kesäkurpitsaa sellaisenaan paksuina viipaleina tai lohkoina.

Pirskota päälle 1 dl kuivaa valkoviiniä ja vähän hyvää oliivi- tai rypsiöljyä. Ja lisää vuokaan vielä ½-1 dl kuumaa vettä.

Kypsennä 180-200 asteessa 35-45 minuuttia. Kala on kypsä, kun selkäevä irtoaa helposti. Valele kalaa kypsennyksen aikana 1-2 kertaa. Pohjalla oleva viiniliemi on herkullisen makuinen kastike.

Nauti lisukkeeksi kasviksia ja esimerkiksi keitettyjä perunoita. Kokonaisena kypsennetty kala on mehevää ja herkullista. Kala maistuu kylmänä esim. salaatissa tai eväsleivän päällä.

VINKKI: Kun saatavilla on pieniä annossiikoja, valitse niitä. Ne kypsyvät alle puolessa tunnissa.

Rosolli

4 perunaa
4 porkkanaa
4 punajuurta
2 omenaa
2 maustekurkkua
1 sipuli
suolaa
1/4 tl rouhittua mustapippuria

Kastike:

2 dl Pirkka vispikermaa
1 tl väkiviinaetikkaa
1/2 tl sokeria
1/8 tl suolaa
punajuurten keitinlientä

Keitä juurekset kuorineen ja anna jäähtyä. Kuori juurekset ja kuutioi pieniksi kuutioiksi. Hienonna kuorittu sipuli, kuutioi kurkut ja kuoritut omenat.

Sekoita ainekset kevyesti nostellen. Mausta suolalla ja pippurilla. Voit koristella tarjoilukulhon persiljalla tai myös munanlohkoilla.

Kastiketta varten vaahdota kerma pehmeäksi vaahdoksi. Mausta etikalla, suolalla ja sokerilla.

Värjää kastike tilkalla punajuurien keitinlientä hennon punaiseksi. Tarjoa kastike erikseen.

Bataattilaatikko

2 kpl (runsas 1 kg) bataatteja
vettä, suolaa
1 rkl voita tai margariinia
3-4 dl maitoa
1/2 tl kardemummaa
1/2 tl kanelia

Kuori ja paloittele bataatit. Keitä ne kypsiksi suolalla maustetussa vedessä (noin 15 minuuttia).

Kaada vesi pois ja soseuta bataatit sähkövatkaimella. Lisää maitoa sen verran, että seoksesta tulee löysähkö.

Mausta seos ja kaada voideltuun uunivuokaan. Kypsennä 175-asteisessa uunissa 1-1 1/2 tuntia.

Marokkolainen luumuriisi

2 rkl oliiviöljyä
1 hienonnettu valkosipulinkynsi
0,5 tl kuminaa
2 tl hienonnettua inkivääriä
0,5 teelusikallista kanelia
1 dl sitruunamehua
2 dl vettä
3 dl pitkäjyväistä valkoista riisiä
1,5 dl paloiteltuja luumuja
0,5 dl pilkottua purjosipulia

Kuumenna öljy pienessä kattilassa. Lisää joukkoon sipuli ja mausteet, keitä puolisen minuuttia. Lisää vesi ja anna kiehua.

Sekoita joukkoon riisi, peitä ja anna hautua 15 minuuttia, tai kunnes riisi on valmista. Lisää kattilaan luumut ja purjosipuli. Keitä vielä viisi minuuttia ja ruoka on valmis nautittavaksi.

Sitruksinen joulujäädyke

2 kananmunaa
1/2 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 prk (200 g) sitruunan makuista tuorejuuston tyyppistä kasvirasvavalmistetta
2 rkl sitruunamehua
1 tl raastettua sitruunankuorta
2 tl hunajaa

Koristeluun:

Sitruunamelissan lehtiä, pakastemarjoja, hedelmiä ym.

Erota kananmunista keltuaiset valkuaisista. Vatkaa keltuaiset ja sokerit vaahdoksi. Vaahdota valkuaiset kovaksi erikseen.

Vaahdota myös vaniljakastike. Sekoita vaniljavaahtoon sitruunatuorejuusto, sitruunan mehu ja kuoriraaste sekä hunaja. Sekoita joukkoon myös keltuaisvaahto. Nostele joukkoon valkuaisvaahto. Kaada seos runsaalla tuorekelmulla vuorattuun (pieneen) pitkulaiseen jäädyke-/leipävuokaan ja peitä foliolla. (Jos käytät silikonista vuokaa, kelmu ei ole tarpeen).

Pakasta yön yli. Kumoa jäädyke noin 10 minuuttia ennen tarjoilua. Koristele jäädyke sitruunamelissan lehdillä, pakastemarjoilla ja hedelmillä yms.

Luumusmoothie

10 kuivattua luumua
1,5 dl omenamehua
1,5 dl luumumehua
1,5 dl mustaviinimarjoja (tuoreita tai pakastettuja)

Laita kaikki aineet tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi. Helpommin ei voisi herkullista syntyä!

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat