Kesäloma voi kiristää hermoja – näin vältät turhat perheriidat ja sukukahnaukset

Kesällä lomaillaan usein tiiviisti sukulaisten kesken. Joskus tämä voi aiheuttaa riitoja.

Rakentavan vuorovaikutuksen ohjaaja Anneli Komi kertoo, että syynä tällaisiin konflikteihin saattavat olla piilossa olevat odotukset kesälomia kohtaan.

– Voi olla, että niistä ei muisteta puhuta ääneen tai ne eivät ole välttämättä edes itselle niin tiedostettuja, että mitä, toiveita, haaveita ja odotuksia on.

– Ja jos ne eivät täyty, niin ne helposti purkautuvat konfliktien kautta.

"Sitä tapahtuu kaikille"

Komin mukaan ihmisten käytös tavoittelee yleensä tavoitteiden tyydyttämistä.

– Jos meillä on huutava tarve rauhalle, levolle ja seesteisyydelle ja se ei täytykään, niin se väistämättä stimuloi meissä sellaisia tunteita esiin, jotka voivat johtaa riitatilanteeseen tai konfliktiin.

Kahnaukset perheenjäsenten ja sukulaisten välillä ovat kuitenkin normaali asia.

– Kyllä sitä tapahtuu kaikille. Ei haittaa, jos tilanteita tulee, mutta jos ne jäävät päälle pitkäksi aikaa, niin se voi olla vahingollisempaa.

Komi suosittelee aina puhumaan suoraselkäisesti omista haaveista ja toiveista muille. Lisäksi on tärkeää tunnistaa tulkintojen ja havaintojen ero.

– Me helposti tulkitsemme asioita, jotka eivät pidäkään paikkaansa, Komi muistuttaa.

Ammattilaisen pikavinkit hermojen säilyttämiseen 

Rakentavan vuorovaikutuksen ohjaaja Anneli Komi antoi pyynnöstä vinkit MTV Uutisten lukijoille kahteen hankalaan, mutta kenties hyvin tuttuun tilanteeseen.

1. Sukulaiset tuppaavat mökille kutsumatta ja tilanne ärsyttää suunnattomasti

Komin mukaan tilanteessa voi auttaa empatia itseään kohtaan. Myös rauhoittumisesta ja itsensä kuuntelemisesta voi olla apua. Lisäksi puhuminen rehellisesti ja avoimesti toiselle osapuolelle voi olla avuksi, siitäkin huolimatta että aihe on arka. 

– Joku toinen voi herättää tunteen minussa, mutta minä itse päästän sen tunteen valloille, Komi muistuttaa.

2. Perheessä puhkeaa iso riita juuri, kun ollaan lähdössä pitkään odotetulle lomamatkalle

Myös tässä tilanteessa on tärkeää rauhoitella itseään. Komi painottaa, että tilanteessa tarvitaan lisäksi toisen osapuolen läsnäolevaa kuuntelua.

– Että mikä siellä toisen ytimessä oikein on, joka harmittaa. Jos syy löytyy, niin sitten voisi pureutua siihen syyhyn. Perhekeskustelu voisi olla paikallaan.

Katso jutun yllä olevalta videolta vinkit perheriitojen välttämiseen. Anneli Komi arvioi siinä myös, miksi nykyihmisen on niin vaikea olla itselleen empaattinen.

Lue myös:

    SuomiAreena-videot

    Uusimmat