Kesällä kaikki elämä siirtyy ulos. Myös ruuanlaitto ja tiskaaminen sujuvat siellä mukavasti, kukapa haluaisi paahtua kuuman hellan ääressä neljän seinän sisällä?

Kesällä on ihana vapautua arkea säätelevistä rutiineista. Joka päivä on kuitenkin laitettava ruokaa ja pestävä tiskit, vaikka lomalla oltaisiinkin. Keittiöpalveluksen ei tarvitse olla yhden köksän hikinen urakka, vaan askareet voi jakaa kaikkien lomalaisten kesken.
Hyvällä säällä jo esimerkiksi pelkällä kaasugrillillä ja sivukeittimellä loihtii kunnon aterian. Liha tai kala paistuu ritilällä, ja uudet perunat kiehuvat kattilassa keittimellä. Kokki voi nauttia kauniista kesämaisemasta työn lomassa.
Tuulisella säällä tai vihmovassa sateessa grillailu pelkän taivaan alla on hidasta ja ikävää puuhaa. Jossakin grilliä kiskotaan sateensuojaan saunaan tai puuvajaan paremman puutteessa, epätoivoisimmat joutuvat turvautumaan aurinkovarjoon ja lopulta voileipiin. Monella mökillä ruokahuolto on varmistettu kesäkeittiöön, jossa Suomen suven vaihtelevat säät eivät kiusaa.
Yksinkertaisimmillaan kesäkeittiö on katon alla oleva tulisija. Lisää mukavuutta saa jo muutamasta seinästä. Luksusmallissa on kaikilla sivuilla seinät, joista saa ikkunat auki, sekä ovi. Tiiviissä mallissa voi keskittää kaikki keittiötoiminnot yhteen paikkaan kylmäsäilytystilaa, astioita ja aineksia myöten. Turhalta stressiltä ja ylimääräisiltä askeleilta säästytään, kun kaikki on käden ulottuvilla kesäkeittiössä.
Ruoka pysyy kunnon lautasella
Monesti lomaksi ja ylellisyydeksi mielletään kertakäyttöastiat, jotka tietenkin säästävät tiskaamisen vaivalta. Ekologisesti ja taloudellisesti ajateltuna kunnon astiat peittoavat paperilautaset sekä muovimukit ja -aterimet mennen tullen. Puiset aterimet ovat muovia parempia, mutta karheita käytössä ja huonolla tuurilla tikkuisiakin.





