Ukraina on heikentänyt Venäjän tiedustelu- ja iskuvoimaa erityisesti tykistön suhteen, arvioi australialainen kenraalimajuri evp. Mick Ryan Twitterissä.
Ukraina on jatkanut vastahyökkäystään ainakin kolmella rintamalla ja väitetysti myös edennyt tietyillä alueilla, kirjoittaa yhdysvaltalainen ajatushautomo Institute for the Study of War (ISW) tuoreimmassa tilannepäivityksessään.
Ukrainan apulaispuolustusministeri Hanna Maliarin mukaan maan joukot ovat viimeisen viikon aikana edenneet hieman Bahmutin eteläpuolella ja Länsi-Donetskin sekä Itä-Zaporizhzhja välisellä Berdianskin seudulla.
Venäläislähteet lisäksi väittävät, että Ukraina on tehnyt rajoitettuja hyökkäyksiä Länsi-Donetskin alueella Velyka Novosilkasta etelään, kirjoittaa ISW. Venäläislähteiden mukaan Ukraina on myös edennyt Zaporizhzhjan alueen Orikhivista etelään.
Ukrainan yleisesikunta puolestaan väittää, että maan joukot jatkavat hyökkäämistä Berdianskin ja Melitopolin suunnilla. Hyökkäysten tarkempia paikkoja tai lopputuloksia ei kerrottu, ISW toteaa.
Ukrainan vastahyökkäys ei ole pystynyt läpimurtoihin. Toisaalta maan edustajat ovat myös väittäneet, ettei armeija ole vielä tehnyt pääiskuaan. Vastahyökkäyksen ongelmia on selitetty sekä Venäjän syvällä puolustuksella, Ukrainan ilmavoimien puutteella että eri aselajien yhteistoiminnan köhimisellä.
Kenraali: Venäjä pohtinee jo uutta hyökkäystä
Australian armeijan kenraalimajuri evp. Mick Ryanin mukaan on selvää, että Venäjän Ukrainassa sotivien joukkojen komentaja, yleisesikunnan päällikkö Valeri Gerasimov on tyytyväinen siihen, että Venäjä rakensi Etelä-Ukrainaan huomattavat puolustusasemat.
– Vaikka isoa osaa ukrainalaisjoukoista ei olekaan vielä heitetty taisteluihin, on Gerasimovilla ollut nyt seitsemän viikkoa aikaa tarkkailla Ukrainan asevoimien hyökkäyksiä etelässä ja idässä sekä oppia niistä, Ryan kirjoittaa.
– Gerasimovista todennäköisesti tuntuu, että (puolustusasemat) ovat antaneet hänelle hengitystilaa ja hän pystyy säästämään taisteluvoimiaan sillä välin, kun venäläisjoukot torjuvat Ukrainan hyökkäyksiä ja heikentävät sen joukkoja, hän jatkaa.
Tätä "hengitystilaa" Venäjä on osin hyödyntänyt jo nyt, sillä Britannian puolustusministeriön mukaan Venäjän läntinen armeijaryhmä todennäköisesti pyrkii tällä hetkellä puskemaan Koillis-Ukrainan Harkovan alueella Oskiljoelle.
Britannia pitää todennäköisenä, että Venäjä on lisännyt Harkovan ja Luhanskin alueilla pienten yksiköiden rynnäköitä. Brittiministeriö on lisäksi havainnut tykkitulen lisääntyneen.
Venäläislähteet ovat kertoneet maan joukkojen edenneen Kupjanskin koillispuolella, Svatovesta lounaaseen ja Kreminnasta länteen, mutta Institute for the Study of Warin mukaan kuvallisia todisteita näistä venäläisonnistumisista ei ole.
Venäjä on koonnut Lymanin–Kupjanskin alueelle yhtymän, johon kuuluu yli 100 000 sotilasta, yli 900 panssarivaunua ja 370 raskasta raketinheitintä, väitti Ukrainan itäisen armeijaryhmän tiedotuksen apulaisjohtaja Serhii Cherevatyi viime viikolla yhdysvaltalaismedia CNN:n mukaan.
Ukraina kuluttanut Venäjän tykistöä
Vaikka etelässä taistelevat venäläisjoukot ovat Ryanin arvion mukaan "verrattain tuoreita", panevat ukrainalaiset niihin huomattavaa painetta.
– Ukraina on heikentänyt Venäjän tiedustelu- ja iskuvoimaa erityisesti tykistön suhteen. Aiemmin Venäjällä oli huomattava etu tykistössä ja ammuksissa, hän kirjoittaa.
Gerasimov uskonee, että hän voittaa kulutussodan Ukrainan vastaan, Ryan kirjoittaa. Gerasimov todennäköisesti jo pohtiikin, minkälaisen operaation Venäjä voi toteuttaa siinä vaiheessa, kun Ukrainan vastahyökkäys on kuluttanut voimansa loppuun.
Tämän Gerasimov luonnollisesti olettaa ja toivoo tapahtuvan ennen kuin Ukrainalaisjoukot kykenevät läpimurtoon.
– Rintamalinjan pituuden, molempien osapuolien joukkojen sekä päättäväisyyden huomioon ottaen (näyttää siltä) että ukrainalaiset ja venäläiset ovat valmistautuneet pitkään taisteluun kesällä ja syksyllä, Ryan kirjoittaa.
Uusimmat
-
02:00
Keva: Kuntapäättäjien näkemykset kuntiensa tulevaisuudesta heikentyneet rajusti
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:35
Leijonien lohkon piikkipaikka vaihtui
-
22:58
Järkyttävä jääkiekkokuolema vihloo ruotsalaispelaajaa yli puoli vuotta myöhemmin: "Ajattelen joka päivä"
-
22:29
Sami Välimäki aloitti pirteästi kauden toisen majorin – yhdysvaltalaistähti löi ennätykset uusiksi
-
22:25
Turkin tunnetuin kurdipoliitikko sai yli 40 vuotta lisää vankeutta
-
22:10
Sivusto: Tapparan mestarivahdin uusi osoite on selvillä – kaksivuotinen sopimus
-
21:53
Putin ja Xi kertoivat ydinsodasta yhdellä lauseella
-
21:38
Lewis Hamilton lausui mielipiteensä: tämä kuljettaja pitäisi palkata hänen seuraajakseen Mercedeksellä
-
21:27
Jukka Jalonen tiesi välittömästi Leijonien kylmäävän kohtalon – tiuskahti MM-areenalla: "Mitä tässä voi tehdä?"
-
21:26
Tätä shokkitappio tarkoittaa Leijonien MM-jatkon kannalta – huippupeleihin rakenteilla jättipaine
-
21:21
Turun Metsämäessä tuleen syttyneen jätekasan savunmuodostus vähentynyt, yleisellä alueella voi taas liikkua
-
21:03
Tältä hurmio näytti – katso, miten Itävallan fanit ilakoivat Leijonat-voitolla
-
20:47
Itävallan sankari latasi mahtipontisen väitteen häkellyttävästä Leijonat-voitosta – saattaa korkata oluen
-
20:40
Ruotsissa hierotaan käsiä: Leijonien taaperruksesta esiin kipeä fakta
-
20:31
Cannesin elokuvafestivaalit alkoivat – katso mieleenpainuvimmat asut!
-
20:28
Valtavia sanoja – näin Itävallassa reagoitiin sensaatiovoittoon Leijonista
-
20:16
Poliisi etsi kolaripaikalta poistunutta henkilöä
-
20:15
Deittisovellus kehotti lopettamaan selibaatin – someraivo syttyi
-
Lataa lisää