Kauppakeskus Iso Omena evakuoitiin Espoossa –  tilanne on ohi

Espoon Matinkylässä sijaitsevan kauppakeskus Ison Omenan toiminta on palautumassa jälleen normaaliksi, kertoo Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos Twitterissä.

Pelastuslaitos evakuoi osan kauppakeskuksesta, kun akkupatteristo oli kuumentunut huoltotiloissa. Akut siirrettiin ulos, ja kauppakeskuksen A-osan tilat evakuoitiin varotoimenpiteenä.Akuista pääsi ilmaan jonkin verran rikkihappoa.

Evakuoidut liikkeet ja tilat on jälleen avattu asiakkaille, kertoo Ison Omenan kiinteistöpäällikkö Thomas Stenius STT:lle. Pelastuslaitos hoiti iltapäivällä vielä huoltotilojen tuuletusta.

Stenius ei osaa sanoa, paljonko asiakkaita evakuoitiin, mutta evakuoidut tilat ovat noin kolmannes kauppakeskuksen tiloista.

Tiloissa on vaatekauppoja, ravintoloita sekä Espoon kaupungin palvelutori ja kirjasto. A-osa on eteläinen, kauppakeskuksen uudisosa.

Onnettomuudessa kukaan ei loukkaantunut. Evakuointi sujui Steniuksen mukaan ripeästi.

Ylikuumentuneet akut olivat kauppakeskuksen kiinteistöjärjestelmiin kuuluvia varmennusakkuja, Stenius kertoo. Ylikuumenemisen syystä ei ole vielä tietoa.

–  Se selviää sitten, kun päästään tutkimaan niitä akkuja ja laitteita.

Ylikuumentuneiden akkujen ylipaineventtiili päästää paineen akusta ulos, ja ilmaan pääsee höyrystyneitä akkuhappoja. Siihen kiinteistön anturit reagoivat ja antoivat hälytyksen, Stenius kertoo.

Pelastuslaitos sai ilmoituksen vaarallisen aineen onnettomuudesta lauantaina hieman kello 13:n jälkeen.

Uutista päivitetty kauttaaltaan 7.8. kello 15.56.

Lue myös:

    Uusimmat