Kätilöopisto nosti sisäilmaongelmat taas tapetille – "Pöly aiheuttaa enemmän oireita kuin kosteusvauriot"

Sisäilmaongelmat – korvien vai seinien välissä? 8:00

Julkisessa keskustelussa kosteus- ja homeongelmat ovat nousseet yleisimmäksi syntipukiksi sisäilmaongelmien aiheuttajana, mutta enemmän oireita aiheuttavat muun muassa pöly ja lika, sanoo Työterveyslaitoksen professori Kari Reijula.

– Kosteushomevauriot näyttävät kiinnostavan mediaa, mutta sisäilmaongelmia aiheuttavat useammin muut tekijät: ilmanvaihtoon liittyvät epäkohdat, kuiva ilma, pöly ja lika, sanoi Reijula MTV:n Huomenta Suomessa.

Professori Juha Pekkanen Helsingin yliopistosta puolestaan sanoo, että asiasta stressaaminen saattaa kuitenkin välillä olla isoin ongelma.

– Uutisointi ja julkinen keskustelu on pikkusen sensaatiohakuista, eikä aina perustu ihan parhaaseen tieteelliseen tietoon. Se herättää pelkoa ihmisissä: mitä tapahtuu minulle ja minun lapselle,  kun hän on tässä koulussa jossa on kosteusvaurioita. Pelko ja huoli sinänsä aiheuttaa stressiä ja oireita ja sairastuvuutta, Pekkanen sanoo.

Eilen kerrottiin, että synnytyssairaala Kätilöopisto Helsingissä suljetaan sisäilmaongelmien vuoksi. Reijula sanoo, että työpaikoilla oireilut pitää ottaa vakavasti ja oireiden syytä täytyy selvittää pätevien asiantuntijoiden voimin.

–  Asiantuntijoiden täytyy selvittäärakennukseen liittyviä ongelmia, ja heidän pätevyytensä täytyy tarkistaa. Heidän täytyy tehdä hyvää työtä, jotta saadaan oikea tieto siitä mistä ongelmat johtuvat.

– Vielä kerran: kosteus- ja homevauriot ovat tärkeä, mutta ei missään tapauksessa ainoa ongelmien lähde. Oireita yleensä selittävät muut tekijät, mutta nyt ollaan usein lukittauduttu siihen, että kosteus- homeongelmat selittävät kaikki nämä oireet.  Se saattaa olla kuitenkin ongelman syy, koska silloin ei löydetä vastauksia taudin syihin eikä osata korjata asiaa, jos lähdetään väärää vihollista vastaan taistelemaan, Reijula sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat