Katien oireet johtuivatkin munasarjassa olevasta kystasta. Aiheesta kertoo muun muassa Metro-sivusto.
Brittiläinen Katie Holmes luuli olevansa raskaana, kun hänellä alkoi tulla siihen viittaavia oireita syyskuussa 2016. Hänen mahansa oli pyöristynyt, hänellä oli aamupahoinvointia ja hänen kuukautisensa olivat lakanneet.
LUE MYÖS: Onnesta soikea äiti otti selfien synnytyssalissa – pääroolissa "urhea" puoliso
Kuukausien ajan kummallisia oireita
Tilanteessa oli jotain outoa, sillä kaikki raskaustestit näyttivät negatiivista. Syyskuun ja lokakuun ajan tuolloin 19-vuotias Katie oli käynyt lääkärissä joka viikko, ja aina hänet oli lähetetty pois erilaisten lääkkeiden kanssa. Syiksi epäiltiin muun muassa vatsatautia ja virtsatieinfektiota.
Kolmen viikon kuluttua pahoinvointi loppui, mutta tilalle tuli päänsärky. Lisäksi hän tuli kylläiseksi ruoasta aiempaa nopeammin ja sen jälkeen olonsa oli hyvin turvonnut ja hänen kylkeensä sattui.
– Moneen kuukauteen en tiennyt, mikä minussa oli vialla. Se oli niin turhauttavaa ja oikeasti aika pelottavaa, nainen kertoo Metro-sivustolle.
