Katastrofaalisen Fyre-festivaalin jälkipuinti jatkuu – huippumallit joutuvat selvittämään palkkioitaan
Fyre-festivaalin jälkipyykissä riittää pestävää.
Toissa vuonna kohun nostattanut Fyre-festivaali nousi jälleen otsikoihin, kun suoratoistopalvelut Netflix ja Hulu julkaisivat hiljattain festivaalin tapahtumia käsittelevät dokumenttielokuvat. Epäonnistuneen festivaalin jälkipuinti jatkuu edelleen.
Festivaalin perustaja Billy McFarland kärsii parhaillaan kuuden vuoden vankeustuomiota petoksesta. Seuraavaksi myrskyn silmään ovat joutumassa festivaalia mainostaneet huippumallit. Bella Hadidia, Hailey Bieberia, Emily Ratajkowskia ja muita huippumalleja edustaneiden toimistojen odotetaan lähiaikoina saavan haasteet, joilla heidät pakotetaan paljastamaan, kuinka suuria palkkioita McFarland maksoi heille.
McFarland keräsi sijoittajilta 26 miljoonaa dollaria festivaalia varten. Parhaillaan selvitetään, mitä rahoille tapahtui.
Tutkinnan kohteena on myös Kendall Jenner, joka tiettävästi sai 250 000 dollarin palkkion Fyre-festivaalin mainostamisesta tammikuussa 2017. Ratajkovskia edustavalle DNA Model Management -toimistolle maksettiin 299 000 dollaria.
Jenner mainosti Fyrea ennakkoon kertomalla Instagram-julkaisussa, että G.O.O.D Music -levy-yhtiön artistit esiintyvät festivaaleilla. Jenner sai julkaisustaan varoituksen, koska hän ei merkinnyt sponsoroitua mainosta tarpeeksi selkeästi.
Myös useat artistit, joiden oli tarkoitus esiintyä festivaaleilla, joutuvat selvittämään ennakkoon saamiaan palkkioita. Soulja Boy ja Waka Flocka Flame saivat kumpikin yli 100 000 dollarin ennakkomaksun.
Lähteet:Billboard, Refinery29, E Online
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää