Katajanokan vankilassa elettiin ahtaasti vailla mukavuuksia. Vankilaelämä oli rauhatonta, työntäyteistä ja ahdasta.
Katajanokan vankilaa alettiin rakentaa vuonna 1832, koska Helsingin tultua pääkaupungiksi halusi uusi hallitsija Keisari Nikolai I nykyaikaistaa kaupungin vankilaoloja. Rakennustyöt saatiin valmiiksi vuonna 1837.
– Katajanokka oli Helsingin lääninvankila, joka toimi myös tutkintavankilana. Tutkintavangit ja sakkomuuntorangaistuksen kärsijät viettivät siellä suhteellisen lyhyitä aikoja. Suurin osa vankeuksista kesti alle kuukauden, kertoo Pirjo Nurmi, nykyään vankilan tiloissa toimivan hotellin myyntipäällikkö.
Omaa rauhaa ei ollut
Elämä vankilassa ei ollut helppoa, sillä tilat olivat ahtaat ja kuri tiukkaa. Selleissä ei ollut juoksevaa vettä eikä vessoja. 1970-luvulla sellien oloja modernisoitiin hieman, kun niihin hankittiin keskusradion rinnalle televisiot.
– Vankipaikkoja oli 133: 128 miehille ja seitsemän naisille, mutta vankeja oli usein paljon enemmän. Seitsemän neliömetrin sellissä saattoi asua neljäkin vankia yhtä aikaa, Nurmi kertoo.
Katajanokan vankila oli levoton paikka. Päivisin sellien ovet pidettiin tilanpuutteen vuoksi auki, joten hälinää riitti. Vangit tekivät paljon puu-, sähkö- ja sepäntöitä. Lisäksi vankilassa toimi erilaisia harrastekerhoja. Vaikka vankilassa riitti tekemistä, eivät kaikki vangit tyytyneet tuomioonsa. Pakojakin tapahtui.
– Vankilassa oli puuseppäverstas, jossa joku vanki rakensi tikapuut. Niiden avulla hän sitten pakeni muurin yli. Kerrotaan myös, että vastapäisestä rakennuksesta näkee suoraan vankilan pihalle, ja että sieltä annettiin merkkejä vartijoiden liikkeistä. Sopivalla hetkellä pakoon pyrkivä riensi muurin vierelle, ja hänelle heitettiin toiselta puolelta köysi. Tällä yhteistyöllä pakeneminen joskus onnistuikin, Nurmi kertoo.
