Katainen: Kanta Portugali-pakettiin kuukauden sisällä

Suurimman puolueen puheenjohtajana hallitustunnustelut käynnistävä Jyrki Katainen (kok.) pitää tulevan hallituksen kokoonpanoa vielä avoimena.

Tunnusteluja ryhdyttäneen käymään ainakin kokoomuksen, SDP:n ja perussuomalaisten kesken. Katainen ei halua vielä ottaa kantaa siihen, voisivatko myös RKP ja kristillisdemokraatit tulla hallitukseen.

– En osaa vielä yksityiskohtaisesti kertoa, ketkä kaikki yhteistyökuviossa mukana ovat, Katainen sanoi kokoomuksen puoluehallituksen kokouksen yhteydessä.

Yksi ensimmäisistä ratkaistavista asioista on Suomen kanta Portugali-tukipakettiin. Kataisen mukaan kanta on oltava selvä toukokuun 16. päivään mennessä, sillä silloin kokoontuu EU:n valtiovarainministerineuvosto Ecofin.

Uutta hallitusta ei vielä tuolloin ole todennäköisesti nimitetty, mutta Katainen uskoo ainakin vanhan hallituksen puolueiden tukevan pakettia. Ne ovat kuitenkin nyt vähemmistössä.

Katainen ei ottanut suoraan kantaa siihen, voiko kokoomus olla hallituksessa, jossa on pakettia äänestyksessä vastustaneita puolueita.

"Emme voi ampua itseämme jalkaan"

Kataisen mukaan Portugal-pakettiin ei voi enää kovin suuria muutoksia saada, ja Suomen etu on estää eurooppalaisen talouskriisin syntyminen.

-Me emme tietysti voi lähteä siitä, että Suomi on sellaisessa asemassa joka ampuu itseään jalkaan, Katainen toteaa.

Joka tapauksessa asia on heti ensi viikolla hallitusneuvottelijoiden pöydällä.

- Meillä on iso joukko asioita, jotka ovat samaan aikaan pöydällä, mutta Portugal-paketti on asia, josta kukaan ei karkuun pääse ja siihen pitää kanta määrittää. Kanta pitää tietysti olla sellainen, että Suomi ei luo ongelmia vaan ratkoo niitä, kommentoi Katainen.

(MTV3 - STT)

Katso Raimo Pitkäsen juttu (Seitsemän uutiset 19.4.2011)

Lue myös:

    Uusimmat