Katainen: En luvannut, ettei sähkönsiirron hinta nousisi

Entinen pääministeri, komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen (kok.) vastaa verkkoyhtiö Carunan hinnankorotuksiin liittyvään kritiikkiin Facebookissa.

Hän torjuu julkisuudessa esitetyt väitteet, joiden mukaan hän olisi luvannut, ettei sähkönsiirron hintaan ole tulossa korotuksia kaupan seurauksena.  

– Etsimisestä huolimatta en ole löytänyt mistään puheenvuoroa, haastattelua tai lainausta, missä olisin näin sanonut, Katainen sanoo.  

Katainen toteaa, että sähköverkon toimintavarmuuden parantaminen vaatii suuria investointeja. Tämä johtaa hintojen nousuun.  

– Carunan siirtohinnat ovat olleet Suomen matalimmasta päästä ja jäisivät korotustenkin jälkeen keskimääräistä pienemmäksi. Kokonaisuudessaankin siirtohinnat muodostavat keskimäärin vain kolmanneksen sähkölaskusta, Katainen muistuttaa.  

Katainen torjuu myös syytöksiä, että valtio olisi tehnyt päätöksen Fortumin omistamien sähköverkkojen myynnistä. Päätös oli yhtiön oma, eikä hallitus puutu valtion osaomistamien yhtiöiden toimintaan.

Näin sähköverkon myyntiä kommentoitiin vuonna 2013 3:34


Lue myös:

    Uusimmat