Kas näin syntyy nettiraivo

Haastattelun kainalojutussa Korhola kertoo nauttimastaan EU-parlamentin suomasta etuudesta. Korhola saa 15 meppivuoteensa perustuen 15 kuukauden ajan ”siirtymäkorvausta”, jonka suuruus on 8500 euroa kuussa.

Lainaus HS:sta: ”Hän [Korhola] sanoo olevansa etuoikeutettu, sillä hän on voinut tehdä väitöskirjaa aikana, jolloin Europan parlamentti maksaa hänelle niin sanottua siirtymäkorvausta.”

Haastattelussa Korhola myös kertoo, ettei aio pyrkiä eduskuntaan ensi kevään vaaleissa. ”Nyt ei ole varaa. Eurovaaleissa tuli miinusta 65000 euroa. Ei vaaleissa ilman rahaa voita.”

Korhola lisää, että kampanjoinnin kalleuden takia tavallisen ihmisen on vaikea lähteä vaalikampanjointiin. ”Ehdokkuus polarisoituu entistä enemmän niihin, jotka saavat ay-rahaa ja niihin, jotka ovat rikkaita.”

Sen jälkeen kun Ilta-Sanomat siteerasi valitut palat HS:n haastattelusta ja nosti tikun nokkaan Korholan siirtymäkorvauksen, netin palstoilla on syntynyt suoranainen raivo. Raivon kohteena on Eija-Riitta Korhola. ”Törkeätä toimintaa, vielä kehtaa mainita asiasta”, eräs kommentoija kirjoittaa MTV:n Facebook-sivuilla.

Korhola leimataan muitta mutkitta ahneeksi, elämästä vieraantuneeksi, sikamaiseksi jne. Osa postauksista on ollut niin alatyylisiä ja henkilöön käyviä, että toimitus katsoi parhaimmaksi poistaa ne.

Sosiaalisesta mediasta on tullut varaventtiili, jossa kansalaiset voivat ilmaista mielipiteensä haluamallaan tyylilajilla. Ei ehkä ole kohtuullista vaatia, että he ennen tunnepurkauksiaan ottaisivat selvää, mitä on sanottu ja millaisessa asiayhteydessä.

Mutta voisiko tätä edellyttää vastuullisessa asemassa olevalta poliitikolta?

Tamperelainen nouseva kyky, Sdp:n varapuheenjohtaja Sanna Marin tarttui joka tapauksessa tilaisuuteen.

Perjantaina eli samana päivänä kuin HS:n haastattelu julkaistiin, Marin kirjoittaa blogissaan suuttuneensa Korholan haastattelusta niin paljon, että sai fyysisiä oireita: ”Pala nousi kurkkuun ja vedet kihosivat silmäkulmiin”. Marinin tulkinnan mukaan Eija-Riitta Korhola ”leikkii huono-osaista”.

Marin jättää mainitsematta, että Korhola itse sanoo pitävänsä itseään etuoikeutettuna. Hän myös häivyttää kirjoituksessaan sen, että Korholan nauttima tuhti siirtymäkorvaus on EU-parlamentin käytäntö.

Marin ei nostata keskustelua EU-korvausten kohtuullisuudesta yleensä, vaikka se olisi tärkeä aihe. Hän voisi pohdiskella, kuinka järjettömän kallista vaalikampanjoinnista on tullut, mutta ei tee sitä.

Poliitikon ammattitaitoon kuuluu kyky kärjistää, yksinkertaistaa ja tarvittaessa tölväistä poliittista vastustajaa.

Mutta poliitikon kuuluu myös kantaa vastuu siitä, millaista julkista keskustelua maassa käydään. Keskustelun pitäisi perustua tosiasioihin eikä tarkoitushakuisiin tulkintoihin. Eikä se saisi kannustaa kansalaisia inhon- ja vihanpurkauksiin toista ihmistä kohtaan.