Tänään julkaistu Suomen eliölajien uusi uhanalaisuusarviointi eli Punainen kirja kertoo karua kieltä. Suomen luonto köyhtyy edelleen. Arvioiduista yli 22 000 lajista 11,9 prosenttia luokiteltiin uhanalaisiksi. Edellisessä arvioinnissa uhanalaisten lajien osuus oli 10,5 prosenttia. Suhteellisesti eniten uhanalaisia lajeja on lintujen ja sammalien lajiryhmissä.
Noin kolmannes maamme linnuista ja sammalista on uhanalaisia. Uhanalaisten lajien osuus on suuri myös jäkälissä, putkilokasveissa, perhosissa ja pistiäisissä. Tilanne on näissä kaikissa lajiryhmissä huonontunut edellisestä arvioinnista. Selkärankaisista eläimistä lähes kolmasosa on uhanalaisia. Äärimmäisen uhanalaisia ovat esimerkiksi naali, ankerias, kiirunankello, punasotka ja peltosirkku.
Tunturien ja soiden lajit vaarassa
Noin 10 prosenttia Suomen hyönteislajeista on uhanalaisia. Joidenkin hyönteisten osalta on tapahtunut parannusta, sillä monet eteläiset lajit ovat hyötyneet ilmaston lämpenemisestä. Toisaalta yli 200 perhoslajia on entistä uhanalaisempia, vaikka 152 lajin tila onkin parantunut.
Lajien uhanalaistuminen jatkuu kaikissa elinympäristöissä
Nopeinta uhanalaistuminen on tuntureilla, soilla, vesissä ja kallioilla. Niiden lajistossa on tapahtunut vain yksittäisiä muutoksia parempaan. Tunturilajeista uhattuina ovat etenkin perhoset ja putkilokasvit, jotka kärsivät muun muassa ilmastomuutoksen vaikutuksista.



