Kari Aihisen helppo pääsiäisresepti: Näin teet suussasulavaa karitsaa

Kaappaus keittiössä -ohjelmasta tuttu keittiömestari Kari Aihinen kertoi Makuja-toimitukselle helpon ja maukkaan pääsiäiskaritsan reseptin.

– Pääraaka-aine on ruoanlaitossa tärkein asia. Valitse kotimaista karitsaa ja kiinnitä huomiota lihan osaan, Kari Aihinen neuvoo pääsiäiseen valmistautuvia suomalaisia.

Tähän pääsiäisohjeeseen sopii Aihisen mukaan parhaiten karitsan entrecote, lapa, niska tai potka.

Helppo pääsiäisohje karitsalle

1. Tee hyvänmakuinen kasvisliemi juuresten ja yrttien kanssa. Laita runsaan veden sekaan kiehumaan kauden vihanneksia makusi mukaan. Hyvin toimivat esimerkiksi porkkana, sipuli, selleri ja purjo. Mausta liemi rosmariinilla, timjamilla, lehtipersiljalla ja sitruunankuorella. Sitruunankuori tuo liemeen raikkautta ja hapokkuutta.

2. Ruskista liha nopeasti voissa kuumalla pannulla. Muista ”kuivata” liha esimerkiksi talouspaperilla ennen ruskistamista. Mausta suolalla ja pippurilla.

3. Laita ruskistettu liha uuniastiaan ja kaada päälle liemi. Laita hautumaan 85-asteiseen uuniin yön yli. Haudutusaika ei ole kovin tarkka: voit antaa lihan hautua uunissa kahdeksasta tunnista neljääntoista tuntiin makusi ja aikataulusi mukaan.

4. Tarjoa lisukkeena uunissa paahdettuja sipuleita.

Nita Makkonen, nita.makkonen@mtv.fi

Makuja Huomenta Suomessa joka arkiaamu 7.40 ja 8.40: Kari Aihinen oli viikon vieraileva kokki, katso reseptit (klikkaa reseptin nimestä auki):

Lue myös:

    Uusimmat